Ultraelämää

Millä eväillä ja fiiliksillä juostaan 100km lenkki syksyn pimeydessä? Tsekkaa videolta Julian mietteitä matkan varrelta.

Kolin Vaarojen maraton oli polkujuoksukauteni päätavoite ja koko kisakauden huipennus. Se oli samalla Buff Trail Tourin päätöskilpailu, jossa oli jaossa koko kiertueen suurimmat pisteet. Olin juossut ennen Vaarojen maratonia kaikki Buff Trail Tourin kisat Aulanko Trailia lukuun ottamatta mutta sitä suurta onnistumista en ollut omasta mielestäni saanut koko kauden aikana. Odotukset ja toiveet Vaarojen suhteen olivat siis suuret.

Ersfjordtraversen on pohjois-Norjassa Kvaloyan saarella sijaitseva harjannereitti, joka kulkee Ersfjordin vuonoa reunustavan vuorijonon yli Rekvikista Kaldfjordin rantaan. 18 kilometriä pitkä reitti kulkee seitsemäntoista upean huipun kautta sisältäen ilmavaa kiipeilyä ja haastavaa skrämbläystä (=kiipeilyn ja kivien päälle könyämisen välimuoto) 2800 nousumetrin verran. Ersfjordstraversen koettelee kulkijansa kiipeilyllisiä kykyjä, fyysistä ja henkistä kestävyyttä sekä taitoa liikkua ja suunnistaa vuoristoisissa olosuhteissa. Täydellinen haaste meidän kahden hengen tehotiimille!

Ensimmäinen pidempi lenkki tai kisa edessä ja mietityttää mitä pakkaisit juoksuliiviin. Oheiselta videolta löydät Julian vinkit juoksurepun pakkaamiseen ja poimi alta parhaat tarjoukset juoksurepuista ja varusteista.

Kesän polkukisakausi alkaa taas olla täydessä vauhdissaan! Katukisoihin verrattuna polku- ja vuorikisoissa juoksijan tarvitsee kantaa mukanaan ihan eri määrä varustetta, evästä ja nestettä, ja niiden toimivuus on yksi tärkeistä tekijöistä kisasuorituksen onnistumisessa. Kisapäivänä ei kannata pukea päälle mitään uutta tai testata mitään, jota ei aiemmin ole käyttänyt. Tuloksena on vain ylimääräistä stressiä, hankausta, epämukavuutta ja kipua, josta oma kisa voi kärsiä suurestikin.

Miten aamujen valoisuus voikaan joka vuosi tuntua yhtä ihmeelliseltä ja voimauttavalta? Päivät pitenevät kevään tulon myötä vauhdilla ja samalla tahdilla sulavat ladutkin täällä Etelä-Suomessa. Takana on mahtava hiihtotalvi, johon mahtui rutkasti päälle tuhat hiihtokilometriä eri puolilla Suomea sivakoiden. Onneksi täällä etelässäkin hiihtosäät ovat suosineet ja ladut ovat olleet hyvässä kunnossa pitkän osaa talvea.

”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat, ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.”

Näin jälkikäteen ajateltuna, minulla ei tainnut olla kovinkaan vahvaa käsitystä siitä, mihin olin itseäni pistämässä ilmottatuessani helmikuussa loppukesän Tromsø Skyracen Hamperokkenille. Voin tunnustaa, että vielä noin vuosi sitten korkeuserot eivät minulle juuri mitään sanoneet enkä niitä seurannut sen tarkemmin lenkeilläni kuin kisoissakaan. Juoksin silloin vielä varsin tasaisella maaperällä ja mäet arvioitiin omissa tuntemuksissa eikä datan perusteella. Ehken siis osannut vielä talvella ilmoittautumista näpytellessäni oikein suhtautua noihin edessä oleviin 4800 nousumetriin.

Kun juoksulenkit suuntautuvat kaupunkien sijaan luonnon helmaan, tulee mukana kannettaviin varusteisiin kiinnittää hieman enemmän huomiota. Etenkin kun matkat pitenevät, täytyy mukana alkaa kantaa yhtä jos toista lenkkareiden lisäksi. Se, mitä juoksupolulle tarvitsee ottaa mukaan, riippuu paljolti matkan pituudesta ja haastavuudesta, maastotyypistä, vuodenajasta, säästä ja henkilöstä itsestään. Joka kerralla ulos suunnatessaan onkin erikseen mietittävä, mitä edessä oleva matka vaatii mukaansa. Jos on tottunut juoksemaan ilman mitään lisävarusteita, voi esimerkiksi reppu aluksi tuntua epämiellyttävänä, mutta hyvin istuvin varustein tottuu kuormaan nopeasti.

Ennen ensimmäiselle ultralleni lähtemistä, elättelin toivoa,
että tämä voisi olla jotain, mistä pidän.
Pääsisi juoksemaan kauas ja pitkään kauniissa ja vaihtevassa
luonnossa samanhenkisesten juoksijoiden seuran siivittämänä
ja ammentaa voimaa ja energiaa matkalle hyvistä eväistä.
Enkä minä ihan väärässä ollutkaan!

Toukokuussa minulla oli upea mahdollisuus päästä viettämään kuukausi Itävallan Innsbruckissa opiskelujeni kautta sairaalaharjoittelun parissa. Vaihto oli tietenkin hieno mahdollisuus opiskelun kannalta, mutta erityisesti tulevia juoksu- ja kiipeilykisojani ajatellen. Skyracelle (=vuorijuoksukilpailu yli 2000m korkeudessa hyvin teknisessä maastossa) on hieman eri treenata tunkkaamalla Malminkartanon rinnettä kuin juoksemalla paritonnisia vuoria Alppien siluetteja ihaillen. Eipä sillä, on siinä Malminkartanon treenissäkin oma tunnelmansa, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan. Myös kiipeilyn kannalta oli Innsbruck ihanteellinen opiskeluvaihtokohde niin suuren kiipeilyhallinsa kuin monien ulkokiipeilyspottiensakin puolesta.

Täällä teille kirjoittelee eräs punaposkinen seikkailu-urheilijan alku, jolla on suuri ilo ja kunnia aloittaa seikkailullisen urheilublogin pitäminen täällä Treelinen uudella blogipalstalla. Kuinka intona olenkaan taas istuutumassa blogikirjoittajan tuoliin hetken kirjoitustauon jälkeen. Palattuani Suomeen viime kesänä Pariisin vaihtovuodelta en ole entiseen Leipomuksia ja lenkkareita –blogiini kirjoitellut, mutta nyt uusien tuulien, seikkailuiden ja tavoitteiden myötä on myös kynäkäsi alkanut vipattaa ja palan halusta päästä jakamaan kanssanne palan urheilun ja seikkailujen täyteisestä elämästäni. Ajattelin näin ensi alkuun hieman kertoa itsestäni ja taustastani ja siitä kuinka olen tähän kynän ääreen päätynyt.