03.08.2022 6 min

Talvi ja kylmyys asettaa erityisvaatimuksia retkeilyvarusteille, mutta oikeilla välineillä luminen vuodenaika on yksi nautinnollisimmista ajankohdista retkeillä. Talviretkeilyn ei tarvitse olla hifistelyä ja perusvarusteillakin voi tehdä ikimuistoisia ja elämyksellisiä vaelluksia. Elohopean tippuessa paukkupakkasten alapuolella kunnolliset varusteet kuitenkin tekevät talvivaelluksesta miellyttävämpää ja turvallisempaa. Onnistuneen lumisen retken takaa muistamalla muutaman perusasian talviretkeilyssä.

 


Pukeutuminen


Talvi asettaa omat haasteensa lämpimänä ja kuivana pysymiselle. Kerrospukeutuminen on avain onneen kylmissä olosuhteissa vaeltaessa. Useampi eristävä kerros syntyy pukeutumalla alus-, väli- ja kuorikerrokseen.Aluskerraston on hyvä olla lämmittävää, nopeasti kuivuvaa ja kosteutta siirtävää materiaalia.Välikerros eristää ja pitää kehon lämpimänä ja lopultakuorikerros suojaa tuulelta ja tuiskulta. Kylmemmälle vaellusreissulle on hyvä pakata mukaan vieläneljäs super lämmin eristyskerros, kuten paksu untuvatakki.


Lue lisää kerrospukeutumisesta tästä blogista


Vaihtovaatteiden lisäksi talvella mukaan kannattaa pakata vielä ylimääräinen pipo, kauluri/buffi ja hanskat. Ahkiota vetäessä tai painavaa rinkkaa kantaessa voi tulla helposti hiki ja kuivat vaihtovaatteet pitää vaihtaa päälle heti kun liike lakkaa.


Talvella pakkanen puree ensimmäisenä kehon ääreisosiin eli sormiin ja varpaisiin. Kädet saa pidettyä lämpimänä riittävän suurilla ja eristävillä hanskoilla. Sormien lämpöisenä pitämiseen voi myös noudattaa kerrospukeutumisen periaatteita. Kevyet merinosormikkaat tuovat lisää kaivattua lämpöä kireimpinä pakkaspäivinä, ja jos rinkasta pitää kaivaa esiin tavaroita kesken vaelluksen, on se mukavampaa tehdä kevyillä hansikkailla paljaiden sormien sijaan.

Varusteiden ja vaatteiden kuivattelu onnistuu helpoiten kamiinalla lämmitettävissä autiotuvissa.


Kengät


Pikkupakkasilla pärjää mainiosti tavallisella vaelluskengällä. Talviretkeilyssä käytettävien kenkien tulee olla sopivan kokoiset, niin että varpailla on tilaa liikkua ja verellä kiertää. Jos kenkä puristaa, varpaat kylmettyvät retkellä aivan varmasti. Kenkiä on hyvä sovittaa jalkaan paksun vaellussukan kanssa. Talvikenkien pohjan tulisi myös olla riittävän paksu, niin että se eristää jäisestä maasta hohkaavaa kylmää. Tarvittaessa kovemmille pakkasille voi hankkia erityisesti talviretkeilyyn suunniteltuja jalkineita, joissa on tuhdimmin eristettä. Lumen pääsemistä kengän sisään voi estää lumilukollisilla housuilla tai säärystimillä.

Osta vaelluskengät tästä linkistä

 


Majoittuminen


Talvella luonnossa yöpyminen ei tarkoita palelemista. Oikeanlaisella makuupussilla, makuualustalla ja majoitteella talviyö voi olla maaginen elämys. Lämmin makuupussi eristää tehokkaasti ja suojaa kylmää ilmaa vastaan, paksu ja eristävä makuualusta pitää maasta hohkaavaan kylmyyden kurissa ja lämmin teltta suojaa tuulelta, tuiskulta ja muilta luonnon elementeiltä.

Talvivaelluksilla yleinen tapa on myös yöpyä kaikki tai osa öistä autiotuvissa. Ennen reissua kannattaa varmistaa tupien polttopuutilanne ja varata mukaan pientä sytykettä. Tupiin suositellaan ottamaan mukaan oma palovaroitin. Varaamalla itsellesi maksullisen autiotuvan takaat varman yöpymispaikan, mutta maksuttomiin tupiin turvautuvan vaeltajan kannattaa valmistautua nukkumaan yönsä myös teltassa jos tuvassa ei satu olemaan tilaa.


Makuupussi


Makuupussin soveltuvuus eri lämpötiloihin on ilmoitettu eurooppalaisen EN -standardin mukaisesti kolmelle eri lämpötilalle.


Comfort - on lämpötila, jossa voi nukkua mukavan rennosti yöunet.

Limit - on lämpötila, jossa voi nukkua käpertyneenä makuupussiin vähintään kahdeksan tuntia.

Extreme - on lämpötila, jossa selvitään vähintään muutamia tunteja ilman hypotermian riskiä.


Makuupussin valinta kannattaa tehdä ensisijaisesti Comfort -lämpötilan perusteella. Jos tiedät nukkuvasi paremmin viileässä, valinnan voi tehdä lähemmäksi Limit -lämpötilaa.

Talvella makuupussiin ei kannata mennä kylmissään vaan lämmitellä vaikka tanssimalla ripaskaa kaverin kanssa ennen pussiin sulkeltamista. Makuupussin suu- ja kaulaaukon kiristysremmien tulisi olla niin kireällä ettei sen sisään pääse valumaan yöllä kylmää ilmaa. Oma hengitys eli sieraimet ja suu tulisi suunnata makuupussin ulkopuolelle kosteuden välttämiseksi. Talvivaelluksille kannattaa varata myös mukaan erillinen yöpuku eli paksu merinokerrasto, pipo, buffi ja villasukat. Ripauksen leiriluksusta saa aikaan lämpöisillä untuvatohveleilla ja pehmoisella retkityynyllä.


Osta makuupussi tästä linkistä


Makuualusta


Makuualustojen eristävyyttä kuvaamaan on kehitetty ns. R-arvo. Mitä suurempi R-arvo on sitä paremmin se eristää kylmyyttä. Talviretkeilyyn suositellaan maakualustoja, joiden R-arvo on vähintään 5.


Kylmyyttä eristävä ja pehmeä makuualusta takaa makeat yöunet retkillä ja vaelluksilla. Makuualustan tehtävä on pehmikkeenä toimimisen lisäksi eristää maasta hohkaavaa viileyttä. Paraskaan untuvamakuupussi ei takaa lämpöisiä yöunia jos makuualusta ei riitä eristämään kylmyyttä. Makuupussit painuvat väistämättä kasaan teltan pohjaa vasten nukkujan painon alla. Ilman telttapohjan ja makuupussin välistä eristävää ilmakerrosta maaperän kylmyys pääsee huokumaan yöllä luihin ja ytimiin. Onnistuneen yöunen takaamiseksi makuualustan valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kokeneen retkeilijän vinkki vitonen on myös napata mukaan pala eristävää solumuovipatjaa lämmittämään takamusta lyhyiden taukojen ajaksi. 

Osta makuualustoista tästä linkistä 

 

Teltta


Talvikäyttöön tarkoitetut 4-vuodenajan teltat ovat ehdottomat esimerkiksi Lapin hiihtovaelluksille ja olosuhteisiin, joissa teltalta vaaditaan myrskyolosuhteiden ja hyvän lämpöeristyksen lisäksi kestävyyttä painavampia lumikuormia vastaan. On hyvä ottaa huomioon, että Etelä-Suomen talviin lujatekoiset ja heikommin tuulettuvat talviteltat voivat olla turhan järeitä ja jopa tunkkaisia vaihtoehtoja.


Geodeettisilla teltoilla tarkoitetaan erittäin kovia olosuhteita kestäviä telttoja. Tällaisia telttoja tarvitaan etenkin vuoristossa tai napajäätiköllä, joissa tuulet ovat helposti myrskylukemissa ja teltan rakenteiden tulee kestää erittäin suuria lumikuormia.


Ennen ensimmäistä suurta talviretkeä talvimajoitusta kannattaa testata esimerkiksi kotipihassa ja todeta turvallisesti välineiden toimivuus.

Osta teltta tästä linkistä


Kokkailu ja vesihuolto

Talviruokailu ei eroa juurikaan muusta retkeilyruokailusta. Lähes kaikki samat luottoeväät, jotka maistuvat muinakin vuodenaikoina toimivat mainiosti myös talvella. Talvella retkieväät säilyvät jopa paremmin kuin kesällä ja matkaan voi pakata esimerkiksi pakasteita, kuten marjoja. Pakkanen aiheuttaa kuitenkin erikoisratkaisuja kokkailuun, jotka huomioon ottaen retkigourmet syntyy myös kipakammasakin säässä.

Nesteiden jäätyminen tuo talviseen retkiruokailuun oman lisähaasteensa. Helpoin eväs reissulle kuin reissulle on kuivamuona, joka ei jäädy ja on lisäksi kevyt kantaa. Lyhyelle patikalle voi lähteä pelkkien eväsleipien voimin, jotka on  kätevä uudelleenlämmittää retkikeittimellä. Välipalapatukat ja muut naposteltavat tulee pakkassäässä jemmata takin alle lähelle kehoa lämpimään, jossa ne säilyvät riittävän pehmoisina ja heti nautittavina. Talvella elimistö kuluttaa extra energiaa lämmön tuottamiseen, joten ruokaa kannattaa varata mukaan reilummin.

Lyhyille retkille muutaman vesilitran kantaminen termoksissa on aivan kelpo ratkaisu vesihuollon järjestämiseksi, mutta pidemmillä talvivaelluksilla vedensaanti on jo hieman mutkikkaampaa. Juoma- ja keittovedet sulatellaan talvella monesti puhtaasta lumesta tai jäästä. Lumen sulattelu vaatii aina hieman vettä suojaksi kattilan pohjalle, sillä kuumalla liekillä palava keitin voi muuten polttaa kattilan pohjan pilalle. Veden sulattaminen lumesta on myös aikaa vievää puhaa, joten kokkailut kannattaa suunnitella niin ettei tuhlaa liikaa kallisarvoista valoisan aikaa juomaveden keittelyyn. Talvella juomakelpoista vettä voi yrittää etsiä myös erittäin virtaavissa paikoissa, kuten joista ja puroista.

Huom! Talvella elimistöstä saattaa haihtua nestettä jopa enemmän kuin kesällä, vaikka siltä ei tuntuisi. Pelkästä uloshengitysilmasta nestettä voi haihtua lähes kolme litraa vuorokaudessa. Syvässä lumessa liikkuminen voi olla raskasta varsinkin painava rinkka selässä tai ahkiota vetäen, joka lisää haihtumista entisestään. Talvisen vaelluspäivän aikana vettä tulisi nauttia muutama litra nestehukan välttämiseksi. Nestehukan ensioireita ovat esimerkiksi päänsärky, vilun tunne, vapina ja väsymys.

 

 

Keittimet

Talvella kylmyys saattaa vaikeuttaa kaasukeittimien käyttöä. Hieman kylmempiin keleihin kannattaa pakata mukaan talvikäyttöön tarkoitettua kaasua ja käyttää keitintä, jossa on paineensäätöventtiili. Ilman paineensäätöventtiiliä kaasukeittimen teho laskee kylmässä. Kovilla pakkasilla paine kaasupatruunan sisällä laskee ja kaasukeitin voi tällöin olla käyttökelvoton.


Monipolttoainekeitin eli tuttavallisemmin bensakeitin on varmempi, mutta hieman monimutkaisempi ratkaisu talvikokkailuun. Bensakeittimet sopivat pitkille vaelluksille ja erityisesti kylmiin olosuhteisiin sekä ohueen ilmanalaan vuorille. Bensakeittimien kanssa täytyy noudattaa erityistä varovaisuuttaa ja välttää keittimen käyttöä teltassa.


Jos retkellä aikoo turvautua avotuleen, nuotiopaikkoihin ja tupaverkoston keittiöihin, kannattaa varmistaa polttopuiden saatavuus ja pakata mukaan myös kuivaa sytykettä. Talvella jäisillä ja kosteilla klapeilla tulien teko voi vaatia enemmän kärsivällisyyttä kuin kuivalla kesäkaudella.


Osta retkikeitin tästä linkistä


Elektroniikka


Nykyisin retkeilijällä on reissussa monesti mukana jonkinlaista pienelektroniikkaa, kuten älypuhelin, kamera ja otsalamppu. Varsinkin pohjoisen talvessa pimeä tulee jo varhain päivällä ja otsalamppu on silloin talviretkeiljän yksi oleellisin retkivaruste. Pakkanen voi kuitenkin syödä sähkölaitteiden akuista mehut alta aikayksikön ellei niitä pidä lämpöisenä. Kännykkää, vara-akkuja ja otsalamppua kannattaakin siksi pitää lähellä kehoa takin alla pidemmän toiminta-ajan takaamiseksi. Yöllä sähkölaitteita voi säilyttää esimerkiksi makuupussin sisällä pienessä pussukassa. Jos laitteet pääsevät jäätymään, kannattaa ne sulatella kaikessa rauhassa huoneenlämmössä ennen käyttöönottoa mikäli se on mahdollista. Laitteiden sisälle kondensoitunut kosteus voi aiheuttaa pahimmillaan häiriöitä sähkölaitteisiin.


Lue lisää otsalampuista tästä blogista

Pakkaaminen


Talvivaelluksille yli 70 litran rinkka on ehdoton, sillä paksut makuupussit, lämpimät vaihtovaatteet ja talviteltat vaativat enemmän tilaa. Talvella mukaan täytyy siis ottaa hieman enemmän tilaavievää varustetta, joten kantolaitteen tulee olla myös sen mukainen. Pakkasella hammastahnat, savetit ja pienet välipalapatukat jäätyvät helposti, joten ne tulee pakata mahdollisimman lähelle kehoa tai vaikka kääriä villasukkaan suojaan kylmydeltä. Pakkasessa toimiminen on hankalaa ja elämää voi helpottaa järjestelmällisellä pakkaamisella. Esimerkiksi taukotakki ja kuivat vaihtovaatteet on hyvä pakata käden ulottuville sillä kylmässä niiden kaivaminen esiin rinkan kätköistä voi tuntua työläältä.

Talvivaellukselle voi lähteä joko rinkka selässä tai vaihtoehtoisesti pakata kantamukset ahkioon eli vedettävään pulkkaan. Rinkka on sopiva kantolaite kun vaelletaan epätasaisessa ja tiheässä maastossa. Ahkiota on taas kevyt vetää kun lunta on reippaammin ja maasto tasaisempaa. Ahkio kannattaa pakata niin, että sen painopiste pysyy mahdollisimman alhaalla. Tämä tarkoittaa usein sitä, että ahkioon ei mahdu kuin yhden vaeltajan varusteet. Liian korkealle muodustava painopiste tekee ahkiosta kiikkerän ja se kaatuu helposti kyljelleen.

Osta rinkka tästä linkistä

 

 

Liikkuminen

Talvivaelluksen voi tehdä jopa kävellen. Ensimmäiselle pakkasyölle ulkona onkin aivan kelpo ratkaisu suunnata lähikohteen ohjattua reittiä pitkin ja tutustua samalla omiin varusteisiin ja niiden toimivuuteen suhteellisen turvallisessa ympäristössä ennenkuin suuntaa useamman päivän tai viikon vaellukselle Pohjois-Lappiin.

Talvivaelluksen suunnatessa auraamattomille urille ja syvään lumeen, jalkoihin kannattaa kiinnittää kenkien lisäksi hieman leveämpää ja pidempää menopeliä. Suosittuja vaihtoehtoja on käytännössä kolme: sukset, lumikengät tai karvapohjasukset.

Suksilla kannattaa suunnatta vaeltamaan jos reitti on pääosin tasaista ja aukeeta. Pitkillä sivakoilla kääntyminen on kankeampaa kuin lumikengillä ja jyrkässä ylämäessä pito saattaa yllättäen pettää suksen pohjasta. Vaelluskäyttöön tarkoitettuja suksia löytyy monta erilaista mallia ja kokoa. Erä- eli tunturisukset ovat kapeampia ja niissä on teräskantti, joka puree kovaan lumeen. Saattaapa taitava tunturisuksen käyttäjä tehdä muutaman näyttävän telemark-käännöksenkin jos tarve niin vaatii. Metsäsukset ovat leveämpiä ja kantittomia, ja siten tarkoitettu syvemmän lumen hiihtoon.

Lumikengät on hyvä valinta silloin kun reitti on erittäin jyrkkä ja metsäinen. Myös lyhyet lähetymiset lähilaavuille ja makkarapaikoille on kätevä tehdä lumikengillä ennen kunnollista hankikantoa.

"Liukulumikengät" eli karvapohjasuksetyhdistävät perinteisten metsäsuksien ja lumikenkien parhaat ominaisuudet. Karvapohjasuksissa on loistava pito, jonka ansioista ne soveltuvat hyvin mäkiseen maastoon ja ne on myös riittävän lyhyet ja ketterät metsäisemmissäkin maisemissa. Lisäksi karvapohjasukset luistavat kuin sukset, jolloin niillä voi laskea jopa puuterilumessa mikäli telemark-tekniikka on tullut tutuksi. Monipuoliset karvapohjasukset on nappivalinta retkelle kuin retkelle.

Osta hiihtovarusteet tästä linkistä

 

 

Talviretkelle lähtemistä ei kannata jännittää liikaa, onnistuneeseen pakkasretkeen riittää kun on perusasiat kunnossa: lämmintä vaatetta, evästä ja majapaikka. Talviretkeilyn voi aloittaa pienillä arjen irtiotoilla lähiluontoon ja lisätä haastetta vähitellen kokemuksen karttuessa.

Jos jokin talviretkeilyssä jäi askarruttamaan, opastamme ja autamme mielellämme. Voit ottaa yhteyttä meihin:

Sähköposti: info(a)treeline.fi

Puhelimella: 040 0450255

Tai Instagramissa ja Facebookissa

 


Jätä kommentti

Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.


Myös Varuste-Opas

Talvi ja kylmyys asettaa erityisvaatimuksia retkeilyvarusteille, mutta oikeilla välineillä luminen vuodenaika on yksi nautinnollisimmista ajankohdista retkeillä. Talviretkeilyn ei tarvitse olla hifistelyä ja perusvarusteillakin voi tehdä ikimuistoisia ja elämyksellisiä vaelluksia. Elohopean tippuessa paukkupakkasten al
Vaellusteltan valintaopas

03.08.2022 4 min

Kuinka valita teltta vaellukselle? Oikeanlaisen vaellusteltan valinta on yksi tärkeimmistä varustepäätöksistä vaeltajalle. Laaja telttavalikoima voi kuitenkin laittaa helposti pään pyörälle. Ennen ostopäätöstä on hyvä selvittää mihin käyttötarkoitukseen, vuodenaikaan ja olosuhteisiin aikoo telttamajoitteensa hankkia.
Lue lisää
Talvi ja kylmyys asettaa erityisvaatimuksia retkeilyvarusteille, mutta oikeilla välineillä luminen vuodenaika on yksi nautinnollisimmista ajankohdista retkeillä. Talviretkeilyn ei tarvitse olla hifistelyä ja perusvarusteillakin voi tehdä ikimuistoisia ja elämyksellisiä vaelluksia. Elohopean tippuessa paukkupakkasten al
Makuualustan valintaopas

03.08.2022 2 min

Kuinka valita makuualusta vaellukselle? Kylmyyttä eristävä ja pehmeä makuualusta takaa makeat yöunet retkillä ja vaelluksilla. Makuualustan tehtävä on pehmikkeenä toimimisen lisäksi eristää maasta hohkaavaa viileyttä. Paraskaan untuvamakuupussi ei takaa lämpöisiä yöunia jos makuualusta ei riitä eristämään kylmyyttä. Makuupussit painuvat väistämättä kasaan teltan pohjaa vasten nukkujan painon alla. Ilman telttapohjan ja makuupussin välistä eristävää ilmakerrosta maaperän kylmyys pääsee huokumaan yöllä luihin ja ytimiin. Onnistuneen yöunen takaamiseksi makuualustan valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
Lue lisää
Talvi ja kylmyys asettaa erityisvaatimuksia retkeilyvarusteille, mutta oikeilla välineillä luminen vuodenaika on yksi nautinnollisimmista ajankohdista retkeillä. Talviretkeilyn ei tarvitse olla hifistelyä ja perusvarusteillakin voi tehdä ikimuistoisia ja elämyksellisiä vaelluksia. Elohopean tippuessa paukkupakkasten al
Rinkan pakkausohje

03.08.2022 2 min

Kuinka pakata rinkka vaellukselle? Oikein pakattuun rinkkaan saa mahtumaan kaiken tarvittavan, ja lisäksi rinkka tuntuu tasapainoiselta ja kevyemmältä kantaa. Rinkan pakkaaminen alkaa kotona ja se kannattaa tehdä huolella aivan alusta alkaen. Retkien ja vaelluksien aikana rinkkaa tulee purettua ja pakattua yleensä useampaan kertaan ja jokaiselle kehittyy sen mukana oma tuttu rutiini. Muutamia nyrkkisääntöjä kannattaa kuitenkin noudattaa, jotta rinkan saa hyödynnettyä parhaiten.
Lue lisää