Kohti terveempää urheilijaelämää!

Ajatus kolahti aika napakasti. En voi kieltää, ettenkö olisi aiemmin (onneksi nykyään jo paljon harvemmin!) ajatellut tai uskotellut itselleni, että olisin yleisten toimintatapojen tai terveysneuvojen yläpuolella. Tämä on vuosien mittaan ilmentynyt esimerkiksi riittämättömänä syömisenä. Tai uskotteluna, että kuukautisten poisjäänti ei omalla kohdallani ollut mikään hälytysmerkki. Tai että minun kohdallani lepäily ei ole tarpeellista (kyllähän sitä tulee levättyä koulussa, töissä tai muuta mukavaa touhutessa??). Kun luin ensimmäistä kertaa naisurheilijan kolmiosta (Female Athlete Triad) ja sittemmin laajentuneesta RED-S:stä (Relative Energy Deficiency in Sport, eli urheilijoiden suhteellinen energiavaje) vuonna 2019 Lääkärilehti Duodecimista, tajusin saman tien, että olin jo pitkään kärsinyt kyseisestä oireyhtymästä. Säikähdin. Kyse ei ollutkaan vain kovan urheilun aiheuttamasta ohimenevästä hormonitoiminnan laskusta, joka palautuisi kyllä tarvittaessa kun treenimäärät vähenisivät. Pitkään jatkuvalla liian vähäisellä energiansaannilla on laajat vaikutukset terveyteen ja suorituskykyyn pitkäksi aikaa eivätkä kaikki muutokset välttämättä palaudu. Tajusin, että olin vetänyt kehoni aivan liian kuiville, eikä se ollut ollenkaan linjassa omien urheilijan tai ylipäänsä elämän arvojeni kanssa. Haluan olla terve, vahva ja rehellinen urheilija ja haluan pystyä liikkumaan ja urheilemaan koko elämäni läpi. Jatkuva oman elimistön nakertaminen riittämättömällä ruokailulla ei suoranaisesti ole paras tapa tukea tätä päämäärää.

RED-S:n vaikutukset elimistön eri toimintoihin. Kaaviot mukailtu Kansainvälisen Olympiakomitean konsensuksesta.

Omakohtaisten kokemusten kautta ylikuormitustilasta ja RED-S:stä eli urheilijoiden suhteellisesta energiavajeesta on muodostunut minulle suuria kiinnostuksen kohteita ja tietoisuuden lisääminen näiden teemojen äärellä on erityisen lähellä sydäntäni. Kun on itse käynyt läpi näiden oireyhtymien kuopat, toivoo voivansa omalla tekemisellään tukea muita vastaavissa tilanteissa kamppailevia, tai mikä parempi, ennaltaehkäistä muiden joutumista samoihin tiloihin. Kirjoitin aika tarkalleen vuosi sitten kokemuksistani ylikuormitustilan parissa. Tuon tekstin julkaiseminen oli itselleni iso paikka, sillä samalla paljastin oman keskeneräisyyteni ja haavoittuvuuteni. En jaksanutkaan niin kuin olin ajatellut, enkä pystynytkään tekemään niin reippaasti kuin olin halunnut. Omien kipukohtien avaaminen kaikelle kansalla on pelottavaa. Vielä ylikuormitusta hurjempaa on nyt jakaa oma tarinani RED-S:stä ja olen jo pidemmän ajan kerännyt rohkeutta muotoilla sanoiksi omat kokemukseni. Tämä on aihe, josta en ole ollenkaan ylpeä. Mutta häpeääkin suurempi tunne on toivo siitä, että omalla puheenvuorollani ja tarinallani voin olla viemässä aiheen tietoisuutta eteepäin ja tukea tervettä urheilukulttuuria. Tämä toivo on myös yksi suuri motivaattori uudessa podcast-projektissamme. Perustimme hiljattain ystäväni Anna-Stiina Erkkilän kanssa Urheiluklinikka-podcastin, jonka avulla haluamme lisätä tietoisuutta ja keskustelua näiden ja muiden tärkeiden urheilijoiden terveyteen liittyvien aiheiden tiimoilta. Podcast on vahvasti tutkittuun tietoon perustuva ja meillä on joka jaksossa ammattilaisvieras keskustelemassa kanssamme. Sen lisäksi jaamme myös omia kokemuksiamme aiheiden äärellä. Uusimmassa jaksossamme meillä oli suuri kunnia haastatella ylirasitustilaa vuosikymmeniä tutkinutta liikuntalääketieteen erikoislääkäriä, lääketieteen tohtoria ja Helsingin yliopiston dosenttia Arja Uusitaloa juurikin ylikuormituksen ja RED-S:n ympärillä. Jakson pääset kuuntelemaan Spotifysta tai anchor.fm-sivulta (Spotify linkki blogitekstin lopussa).

Omat kokemukseni RED-S:n parissa

Kaikki alkoi omalta kohdaltani oikeastaan varsin viattomasta ajatuksesta. Oli tulossa lukion abi-vuoden kevät, monet ylioppilaskirjoitukset ja pääsykokeet lääkikseen. Aioin satsata kunnolla, sillä halusin hoitaa kerralla kuntoon sekä yo-kirjoitukset että opiskelupaikan. Lukusuunnitelmaa tehdessäni päättelin, ettei minulla varmaankaan tulisi olemaan yhtä paljon aikaa ja energiaa urheiluun kuin mihin olin tottunut, joten ajattelin, että pieni aterioiden annoskokojen lasku voisi olla paikallaan. Olin saanut lapsuuteni ja nuoruuteni aikana muutamia ikäviä huomautuksia painostani (olin siis täysin sopusuhtainen ja normaalipainoinen) ja ne olivat jääneet alitajuntaani kaikumaan. Nyt voisi olla hyvä hetki nipistää ne pari kiloa pois! Aloin siis syömään vähemmän mutta järjestelmällisenä opiskelijana minulla olikin jopa enemmän aikaa urheilla kuin aiemmin. Luin ja opiskelin tarmokkaasti monta tuntia päivässä, urheilin akateemisuuden vastapainoksi ja söin vähemmän. Kuukautiset jäivät pian pois, mikä ei nyt jälkikäteen ajateltuna ole ollenkaan ihmeellistä. Fyysinen ja henkinen stressi olivat korkealla eikä elimistö saanut riittävästi energiaa kattamaan kulutusta. En myöntänyt kenellekään, että olin tarkoituksellisesti pudottanut painoa ja äitini lähetti minut (aivan oikein!) gynekologin eli naistentautien erikoislääkärin tutkimuksiin amenorrean eli kuukautisten poisjäämisen vuoksi. Kaikki oli tutkimuksissa kunnossa muutoin kuin, että “munasarjasi olivat unessa” kuten gynekologi asian ilmaisi. Hän kehotti minua vähentämään liikuntaa ja ottamaan omaa hormonituotantoani buustaavaa lääkettä, mutta tästä ei ollut apua. Syvässä unessa olivat… Gynekologi ei ollut erityisen huolissaan tilanteestani (tai sellainen olo minulle ainakin jäi), joten ei minulla itsellänikään erityistä huolta asiasta noussut.

Painon pudottua kuntoni koheni. Abi-kevääni päätyttyä olin hyvässä fyysisessä kunnossa, juoksin kovempaa, kiipesin paremmin, olin läpäissyt yo-kirjoitukset erinomaisin arvosanoin ja taskussa oli vielä opiskelupaikka Helsingin lääkiksessä. Eihän elämäntyylini mitenkään voinut olla epäterve!? Ajattelin (erheellisesti) viimein löytäneeni minulle sopivat ruokailurytmit ja -määrät. Ennen olin vain ennen syönyt liikaa. Kuukautisten puuttuminen nyt vain oli harmi juttu. Tai oikeastaan ei ajatellut tuolloin sen olleen ollenkaan harmi, sillä aiemmin olin kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja runsaista vuodoista. Kuukautisten poisjäänti siis vain olisi parempikin omille Hb- ja rautatasoilleni. En kokenut, että ruokailu olisi rajoittanut elämääni tai sosiaalista kanssakäymistäni mutta ruokailu oli mielessäni lähes koko ajan. Tämä on hyvin luonnollista kun melkein koko ajan on vähän nälkä. Olin toki aina silloin tällöin kipeänä, minulla oli silloin tällöin rasitusvamma tai muuta kremppaa, mutta en milloinkaan kokenut olevani sairas tai kärsiväni syömishäiriöstä. Lisäksi näin ympärilläni yhtä hoikkia kiipeilijöitä ja juoksijoita ja sain kuulla heidän kommentoivan omaa tai toistensa painoa laihuutta ihannoivasti, mikä oli omiaan pönkittämään ajatusta siitä, että urheilijan kuuluukin olla laiha. Sain positiivista palautetta hoikkuudestani ja ajattelin olevani “oikean kokoinen” kiipeilijäksi ja juoksijaksi. Mutta mitä enemmän aloin lukea urheilijoiden suhteellisesta energiavajeesta ja sen aiheuttamista liitännäisongelmista, en voinut enää antaa vanhojen tapojen jatkua. Tieto lisäsi tuskaa ja tajusin, kuinka paljon hallaa keholleni aiheutin. Lisäksi ajatus siitä, että omalla esimerkilläni en pelkästään hiljaa hyväksyisi ongelmaa vaan olisin mukana viemässä tätä epätervettä kulttuuria omalta osaltani eteenpäin muille, oli sietämätön.

 

Perehdyttyäni RED-S:iin tarkemmin, hakeuduin uudelleen tutkimuksiin YTHS:ään eli yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollon piiriin. Siellä tarkistettiin uudelleen mahdolliset muut syyt kuukautisten poisjäännin taustalla (näitä on useita, kuukautisten poisjäänti ei siis aina johdu liian vähäisestä energiansaannista!) ja kun niitä ei löytynyt, määräsi lääkäri käyttööni e-pillerit. Tämä on valitettavan yleistä ja vähän kuin laittaisi laastarin ampumahaavan päälle. E-pillereiden myötä elimistöön tulee jatkuvasti ulkoapäin hormoneja, jotka ylläpitävät kuukautiskiertoa. Kuukautiset siis tulevat e-pillereiden myötä, oli sitten oma hormonaalinen tuotanto missä tilassa hyvänsä. Tämä on yksi iso ongelma urheilijoiden keskuudessa, sillä hormonaalisen ehkäisyn kanssa oman luonnollisen kierron ja sitä myötä energiatasapainon ja kokonaisvaltaisen terveyden seuraaminen on hyvin vaikeaa jollei mahdotonta. En sano, etteivätkö hormonaaliset ehkäisykeinot sopisi urheilijoille mutta täysin ongelmatonta se ei ole. Toisin kuin e-pillerit, hormonikierukka saattaa poistaa kuukautisvuodon kokonaan. Hormonikierukka vaikuttaa paikallisesti kohdussa ohentaen kohdun limakalvoa, jolloin hormonikierukka ei vaikuta koko elimistön hormonitoimintaan samoin kuin e-pillerit. Olen itse sittemmin vaihtanut e-pillerit hormonikierukkaan käytännöllisyyden ja juurikin vuodon vähentämisen vuoksi. Nyt minulla ei siis taaskaan ole kuukautisia mutta nyt amenorrea johtuu kierukasta, vaikken siitä sataprosenttisesti voikaan olla varma. Kuparikierukka ei vaikuta elimistön hormonitoimintaan ja usein runsastuttaa kuukautisia, eikä sitä suositella ihmisille, joilla on jo ennestään runsaat kuukautiset.

 

Aloin siis pari vuotta sitten työstää omaa syömiskäyttäytymistäni uusiksi. Valehtelisin jos väittäisin, että se olisi ollut helppoa mutta vanhoissa tavoissa pysyminen ei ollut enää vaihtoehto. Oman nälkä-kylläisyys-akselin uudelleen aktivoiminen ja oman syömiskäyttäytymisen normalisointi on ollut pitkä prosessi mutta tieto riittävän ravitsemuksen merkityksestä oman kehon hyvinvoinnille on kantanut pitkälle. Tahdon uskoa omiin terveisiin arvoihini, enkä antaa periksi sille epäterveelle laihuuden ihannoinnille, mikä edelleen on vallalla erityisen vahvasti tietyissä urheilulajeissa ja yhteiskunnassa ylipäänsä. Kunkin ihmisen ihanteellinen paino on niin kovin yksilöllistä, että kapeakatseinen rasvattomuuden tavoittelu estää oman kehon kuuntelun ja oman täyden terveen potentiaalin saavuttamisen. Keho ei toimi optimaalisesti liian vähällä energialla ja hyvillä energioilla tehty treeni peittoaa mennen tullen painokikkailulla saavutetut hyödyt. Lisäksi painon optimointi erilaisilla dieeteillä on uhkapeliä omalla terveydellä, kuten yllä esitetyistä kaavioista näkyy. Urheilijan keho ja koko muodostuvat urheilun, levon ja ravitsemuksen tasapainon myötä, ei niin, että jotain näistä aletaan rajoittaa. Kuten podcastimme vieraat ravitsemusasiantuntija Kaisa Sali ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Arja Uusitalo kertoivat, johtaa liian vähäinen energiansaanti usein tavoitetta päinvastaisesti elimistön rasvoittumiseen, vammakierteeseen ja epäoptimaaliseen painosuhteeseen.

Uskon, että nuo vuodet liian vähäisellä energian saannilla ovat valitettavasti jättäneet jäljen elimistööni ja saattoivat olla myös osatekijänä vaikkeivatkaan enää akuuttina syynä viime vuonna kärsimääni ylikuormitustilaan. Ylikuormitus ja RED-S nivoutuvat usein yhteen ja taustalla voi olla vaikuttamassa samoja tekijöitä, ajatus- ja toimintamalleja. Elimistö kestää kyllä jonkin aikaa oman kantokyvyn rajoilla ja ylikin mutta kun kamelin selkä katkeaa, ei usein samanlaisiin suorituksiin ole enää varaa. Tähän voisi verrata kuminauhaa: kun sitä tarpeeksi kauan vain venyttää ja venyttää, ei se enää palaa yhtä napakasti entisiin mittoihinsa vaan venähtää. Pahimmillaan nauha menee poikki ja kun päät sidotaan uudelleen yhteen, ei venyvyys ja toimintasäde enää ole sama.

 

Tämän vuoden alussa halusin vielä varmistaa ravitsemusneuvojan kanssa, että olin oikeilla raiteilla ja että ruokailu oli monipuolista ja riittävää. Olin tehnyt omin päin paljon töitä ja kerryttänyt omaa tietopankkiani, mutta teki hyvää saada käydä ammattilaisen kanssa asioita läpi ja hahmottaa kunnolla oman ruokailun kokonaisuus. Suosittelen ammattilaisen apuun hakeutumista kaikille, joilla on ollut tai on akuutisti taipumusta liiaksi kontrolloida omaa syömistään. Ja muutoinkin urheilijoiden voisi olla ainakin kerran hyvä käydä ravitsemuspuoli läpi ammattilaisen kanssa, ettei omaan syömiseen kätkeydy mitään sudenkuoppia. Keskustelimme ravitsemuksen ja ruokailun merkityksestä urheilijalle myös Urheiluklinikan toisessa jaksossa ja perkasimme Anna-Stiinan kanssa omia kokemuksiamme ravitsemusterapeutin pakeilla.

 

“Ero perfektionistisen urheilijan ja menestyvän, “hyvän” urheilijan välillä on joustavuus.” -Hannaleena Ronkainen, urheilupsykologi

En voi sanoa olevani vielä täysin palautunut niin RED-S:stä kuin ylikuormituksestakaan, mutta koen olevani jo vahvasti terveellä tiellä. Etsin edelleen elämässäni sitä tasapainoa urheilun, ravitsemuksen, levon ja muiden aktiviteettien välille. Joustavuuden opettelu vuosia vallalla olleen kontrolloivan ajatusmallin sijaan on pitkä prosessi. Muistan edelleen, kuinka isoveljeni Markus sanoi minulle vuosia sitten tuona abi-keväänä, että “Julia. Muista, ettei ihminen ole kone.” Tuota ajatusmallia yritän edelleen sisäistää. Vanhat tavat ja ajatusmallit nostavat helposti päätään mutta niiden tiedostaminen ja niiden aktiivinen työstäminen vie eteenpäin - askel kerrallaan. Kulunut vuosi on ollut raskas suurine elämänmuutoksineen (valmistuminen, muutto uudelle paikkakunnalle, uusien töiden aloitus mm.), minkä vuoksi olen pyrkinyt vaalimaan erityisen paljon armollisuutta ja joustavuutta itseäni kohtaan. Nyt jälkikäteen tarkasteltuna kuluneet viimeiset vuodet ovat kokonaisuudessaan olleet hyvin risaisia, enkä suuresti ihmettele, ettei seesteistä elämän tasapainoa ole niille perustuksille muodostunut. Nyt elämän asetuttua Rovaniemelle olen ilokseni kokenut autuaita tasapainon saavuttamisen hetkiä. Arkiset työajat, tasainen ruokailurytmi, säännöllinen unirytmi ja hyvin suunnitellut ja toteutetut treenit ovat muodostaneet hyvät raamit elämän rytmille. Kirjoittelen tätä tekstiä nivustyräleikkauksesta toipuessa, joten jälleen on tasapaino keikahtanut päälaelleen. Ja niinhän siinä elämässä käykin, mutta taitolaji on tasapainon horjuessa osata tehdä oikeita korjausliikkeitä. Syksyn mukanaan tuoma rauha ja seesteisyys antaa minulle uskoa siihen, että olen oikealla polulla kohti henkilökohtaista tervettä tasapainoa. Arjen tasapainon uskon olevan avainasemassa oman hyvinvointini kehittämisessä, urheilijana kehittymisessä ja oman potentiaalin saavuttamisessa. Tämän tasapainon löytäminen tuntuu nyt suurelta ja hienolta haasteelta ja tärkeältä tutkimusmatkalta omaan itseen. Oma keskeneräisyys tuntuu nyt heikkouden sijaan voimavaralta. Kuten Albert Einstein osuvasti kerran sanoi: “Elämä on kuin polkupyörällä ajamista. Pysyäkseen tasapainossa, täytyy pysyä liikkeessä.” Eteenpäin siis mennään kohti terveempää urheilijaelämää!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Urheiluklinikka (@urheiluklinikka_podcast) jakama julkaisu