Terveiset Norjan treenileiriltä!

Pohjois-Norjalla on aivan erityinen paikka sydämessäni ja alue on jo vakiintunut kohde kesälomareissuillani. Matkustin Tromssan seudulle ensimmäisen kerran vuonna 2018 kisatessani upeassa Tromsø Skyrace Hamperokken -kilpailussa. Tuon kisan ja reissun aikana pala sydämestäni jäi pohjois-Norjan vuorille ja vuonoille. Olen siitä lähtien palannut näihin maisemiin aina uudelleen ja uudelleen. 

Keskiyön auringon taikaa. Tämän valon tallennan sydämeeni tulevan talven varalle. 

Kesälomani ajankohta ja paikka määräytyi tänä vuonna pitkälti ItalianTrofeo Kima -kilpailun ympärille. Kilpailu juostaan elokuun viimeisenä viikonloppuna ja merenpinnassa asustelevan juoksijan on hyvä päästä totuttelemaan Keski-Euroopan korkeaan ilmanalaan jo hyvissä ajoin. Tarkoitukseni onkin lähteä Alpeille “korkeanpaikan leirille” noin kolmea viikkoa ennen Trofeo Kiman vuorikilpailua. Näin lomani aluksi minulla oli ensin mahdollisuus päästä treenaamaan pohjoiseen pariksi viikoksi. Norjan vuorilla on mahtavaa harjoitella pohkeiden ja pakaroiden lihaskestävyyttä tunteja kestävissä mäkitunkkauksissa ja vuorikauriin ketteryyttää kivikkoisissa kilometrien mittaisissa alamäissä mutta korkeanpaikan adaptaatiota nämä vuoret eivät tarjoile. Kun reitit alkavat merenpinnan korkeudelta ja vuorenhuiput kohoavat enimmillään 1500m korkeuteen, on turha haaveilla ohueen ilmanalaan totuttautumisesta. Muuten laadukkaita treenipuitteita Norjasta kyllä löytyy!

Reissumme ensimmäinen topptur Mandalenin Storhaugenille. Kuulemma tämä on myös hieno hiihtokohde talvisin.

Olimme jo etukäteen suunnitelleet useita mahdollisia kohteita ja päättäneet, että viimeinen sana määränpäämme suhteen määräytyisi sääkarttojen perusteella. Viime vuonna reissumme Tromssan seudulla jäi lyhyeksi kun kaikki mahdolliset sääpalvelut näyttivät neljää sadepisaraa niin pitkälle kuin ennustuksia riitti. Toki sateessakin voi treenata mutta jossain vaiheessa varusteet ja varpaat on kiva saada kuivaksi, mikä ei aina pakuelämässä ole helppoa ilmankosteuden lähennellessä sataa. Lisäksi toppturit sadepilvien saati ukkospilvien keskellä voivat olla jopa vaarallisia. Niinpä matkakohde on hyvä pitää auki, kunnes säiden herrat näyttävät korttinsa. 

Store Blåmannin huipulta avautuu näkymäErfjorstraversenille, jonka teimme Samulin kanssa kolme vuotta sitten. 

Onneksemme tänä vuonna Tromssan seudulle osui oman parin viikon reissuslottimme ajaksi oivat säät kiipeilyyn ja vuoritreeneihin. Samulin osalta reissun pääpaino oli boulderoinnissa kun taas minä keskityin nousumetrien haalimiseen topptureilla. Pääsin ilokseni itsekin nauttimaan ulkoboulderoinnista kun toukokuussa loukkaamani olkapää antoi vihdoin vihreää valoa monen viikon kuntoutuksen jälkeen. Osittain olkapäävamman johdosta ja osittain tietoisena päätöksenä olen tänä kesänä keskittynyt vahvemmin juoksuun kiipeilyn jäädessä hyvin vähälle. Italian kisan teknisyyden vuoksi kuitenkin koen, että jonkinlainen perustaso myös kiipeilyssä on syytä olla hanskassa. Trofeo Kimassa on Via Ferrata -tyylisiä osuuksia, joissa täytyy hallita oma kehonsa ja puristusvoimansa skrämblätessä ylös teknisiä nousuja ja vaijereissa roikkuessa. Onnekseni nyt kiipeilykunto on taas sellaisella perustasolla, etten usko sen olevan rajoittava tekijä vuorikisassa. 

Kvaløyan Småbakkenista löytyi hyvää kivettävää. Lisäksi paikka oli hieno pienine puroineen, ympäröivine vuorineen ja suolaikkuineen, joilta saattoi löytää hillat ja mustikat seuraavan aamun puuron joukkoon. 

Tänä vuonna olimme päättäneet, että yrittäisimme minimoida autolla ajamisen loman aikana. Tähän päätökseen oli useitakin syitä. Ensimmäinen oli korkea polttoaineen hinta, joka myös osuvasti muistutti yksityisautoilun kuormituksesta ympäristölle. Toiseksi oli mukavampaa viettää palautumisaika kirjaa lukien tai muuta mukavaa puuhaten kuin autoa ajaen paikasta toiseen. Kolmanneksi yhdeltä alueelta löytyy jo niin paljon nähtävää ja tehtävää, ettei toisaalle kiiruhtamiseen ole syytä. Tromssan seutu on meille jo ennestään tuttu ja se on oikeastaan vain hyväkin asia. Kuten ystävämme osuvasti sanoi: “Antoisinta aikaa on se kun paikka on tuttu mutta edelleen täynnä uutta tutustuttavaa ja yllättäviä kohteita löydettäväksi.” 

Yksi reissun kovemmista treeneistä oli Store Blåmannin verttitonni eli tuhannen nousumetrin rykäisy merenpinnan tasosta vuoren huipulle. Reitti on myös tavallisesti osa Tromsø Skyrace kilpailuohjelmaa. Valitettavasti tänä vuonna kisa oli peruttu vähäisten osallistujien vuoksi. Skyrace-kisaviikonloppu valtaa nämä vuoret elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. 

Päivämme kuluivat Tromssan seudulla kiipeillen ja vuorista nauttien. Minulla oli viikossa kaksi kovempaa avainharjoitetta ja muuten liikkuminen vuorilla olirolig tempoeli rauhallista menoa kuten paikalliset asian ilmaisevat. Vaikka harjoitustunteja tuli hyvin, ei määrä mennyt överiksi ja aikaa lepäilyyn, rentoiluun ja nukkumiseen jäi hyvin. Oikeastaan juuri palautumisajan määrä ja laatu on treenileireillä ja lomilla se suurin ero arkeen verrattuna. Työt ja muut arjen askareet ovat jääneet kotipuoleen ja reissussa saa keskittyä urheilijan elämän perusasioihin; treeniin, ruokaan ja lepoon. Ihanan yksinkertaista. Tällöin myös mielelle jää aikaa levätä arjen myllerryksen jäljiltä.

Eväsretki Skibotnin seudulla Lyngenin vuoria ihaillen.

Nyt on siis loman ensimmäinen treenileiri tullut onnistuneesti päätökseensä ja muutaman päivän levähdyksen jälkeen Alppien rinteet kutsuvat!

Nautinnollisia ja terveitä kilometrejä toivottelee

Julia

P.S. Seikkailujani, treenejäni ja tekemisiäni voi seurailla somen puolellaInstagramissa jaFacebookissa :)