11.04.2020 6 min lukuaika
Hyvä tapa viikonloppureissuille tai uusille alueille lähtiessä on pakata reppuun tietyt varusteet joilla pystyy selättämään suurimman osan ongelmista mitä retkellä voi tapahtua. Samat varusteet toimivat erinomaisesti myös päiväreissuilla.
Klassikko kirja Moutaineering: The Freedom of the HiIlls, nosti jo 70-luvulla esille listan 10 tarpeellisesta varusteesta mitkä aina tulisi kantaa retkellä mukana, ja vähän on muuttunut asiat tuosta ajasta perus periaatteiltaan. Laitteet ovat nykyaikaistuneet, mutta esimerkiksi kompassista on paljon hyötyä silloin kun älykello tai gps-laite sammuu akkujen loppuessa.
Vuosien aikana lista on tietysti mukautunut nykyaikaan sopivaksi, mutta lähtökohdiltaan se on yhtäläinen tuon perinteisen listan kanssa. Tässä on meidän vuoden 2020 versio tästä listasta:
Retkeilijän 10 tarpeellisinta varustetta
Varusteita on hyvä mukailla reissun pituuden ja vaativuuden mukaan, mutta jossain määrin tämä varusterunko kannattaisi olla mukana. Kannattaa huomioida varsinkin se kuinka helposti apua on saatavilla ja miten avun tavoittaa jos käy vahinko. Varsinkaan kelin muutos ei ole itsestä kiinni ja aina se ei ole ennakoitavissakaan.
SUUNNISTAMINEN
Nykyaikaisiin navigointivarusteisiin kuuluu viisi tarpeellista varustetta erilaisia reissuja varten: kartta, kompassi, korkeusmittarikello, GPS-laite ja henkilökohtainen paikannuslaite (PLB).
AURINKOSUOJA
Tammikuun lopusta aina syyskuulle kannattaa pohjoismaissa pakata mukaan aurinkolasit ja aurinkorasvaa. Varsinkin kovassa tuulessa ja pakkasella on helppo unohtaa kuinka helposti voi palaa auringossa. Talvella lumisokeus yllättää hyvin helposti jos mukana ei ole kunnollisia, sivusuojattuja aurinkolaseja.
VARAVAATTEET
Kun olosuhteet muuttuvat äkisti ja huono keli vyöryy päälle, muuttuu tuuliseksi ja kylmäksi, tai mahdollisesti sattuu joku tapaturma joka estää paluun majapaikkaan. Silloin on hyvä kaivaa repusta päälle taukotakki, kuivat sukat ja vedenpitävä kerros joka samalla suojaa tuulelta tehokkaasti.
Kun suunnittelet reissua, kannattaa tehdä riskikartoitus, mitä kaikkia haasteita saatat kohdata, ja suunnittele varavaatteiden määrä ja paksuus sen mukaan. Yleisiä vaihtoehtoja ovat kerros alusvaatteita (paidatja alushousut, lämmin hattu tai balaclava, ylimääräiset sukat, ylimääräiset käsineet ja synteettinen/untuvainen takki tai liivi. Talvi tuo retkille vielä erityisen paljon muuttujia tämän osalta.
Kanna mielummin vähän ylimääräistä mukanasi, ja nauti reissusta sen sijaan että palelisit ja jättäisit reissun viimeiseksesi.
OTSALAMPPU
Otsalamppu on yleisin varuste mikä tulee unohdettua ja hyvin useasti sitä kaipaa. Loppukesästä pimeä tulee yllättävän aikaisin ja tarve otsalampulle korostuu. Otsavalaisia löytyy aina 50 lumenin lampuista aina tehokkaisiin 10 000 lumenin suunnistusvalaisimiin. Valaisin millä pärjää hyvin, ja tarvittaessa näkee kauemmaksi on noin 300 lumenin lamppu. Tällä lampulla käy jo lenkilläkin kohtuullisen hyvin ja sillä on helppo antaa valomerkkejä jos on eksynyt. Otsavalaisin on huomattavasti kätevämpi monessa tapauksessa kuin käsivalaisin. Saat jätettyä kädet vapaaksi ja pystyt helposti tekemään asioita. Otsalamppua varten kannattaa aina olla varaparistot mukana, tai jos sinulla on tehokas akkukäyttöinen valaisin, kannattaa huommata reppuun kevyt, pattereilla toimiva pieni otsavalaisin.
ENSIAPUPAKKAUS
Ensiavun antaminen ja tiettyjen varusteiden kuten siteiden käyttö on hyvin tarpeellista osata ennen retkille lähtöä. Haavojen puhdistus ja sidonta, nyrjähdysten tukeminen ja punkkien poisto on tärkeitä asioita osata kun liikutaan luonnossa, varsinkin pidempiä aikoja etäällä vakituisesta asutuksesta.
Retkillä on aina hyvä kantaa mukana ensiapupakkausta. Sen sisältöön vaikuttaa hyvin paljon retken vaativuus ja kesto, mutta lyhyilläkin retkillä olisi hyvä kantaa mukana ainakin seuraavat varusteet:
Monissa ensiapuppakkauksissa tulee mukana kompakti käyttöopas tuotteille mitä pakkaus sisältää. Pakkaus kannattaa myös päivittää aika ajoin, jotta tuotteet ovat käyttökuntoisia silloin kun tarve käytölle tulee.
TULENTEKOVÄLINEET
Hätätilanteessa on oltava varma tapa sytyttää ja ylläpitää nuotiota. Monille ihmisille normaali tapa on kantaa mukana sytkäriä, mutta tulitikut ovat myös sopivia, kunhan ne ovat vedenpitävästi pakattuna. Jos sää muuttuu hyvin huonoksi, myrskytulitikkuja on hyvä kantaa pieni määrä mukana. Nämä tikut palavat pitkään ja eivät sammu kovassakaan tuulessa. Myös myrskysytkärit ajavat hyvin asiansa huonolla kelillä, ja niillä saadaan tehokkaasti syttymään aavistuksen kosteakin puuaines, kunhan siitä tehdään riittävän ohuita siivuja.
Retkille joissa ei ole puita saatavilla, kuten talvivaellukset ja avotunturit, suosittelemme keitintä kannettavaksi aina mukana.
Osta myrskysytyttimet ja tulukset
PUUKKO
Puukot ovat käteviä moneen; varusteiden korjaus, ruoan valmistus, ensiapu, sytyttäminen tai muihin hätätilanteisiin, mikä tekee niistä välttämättömän jokaiselle retkeilijälle.
Puukkoja on monelaisia. Saatat kantaa puukkoa mukana vyölläsi, tai monitoimityökalussasi. Sellainen puukko on sopiva, minkä terän pituus on noin kämmenen leveys. Hyvä kahva ja sormisuoja ovat tarpeellisia. Mikäli sinulla ei ole kirvestä mukana, tulisi puukkoa pystyä hätätapauksessa lyömään toisella puulla, jotta nuotion tekeminen onnistuisi.
RUOKA
Päiväretkellä ylimääräistä ruokaa kannattaa kantaa esimerkiksi patukoiden tai geelien muodossa mukana. Päivä voi vahingossa venähtää ja kun energiavaje yllättää, ei jaksa enää ajatella niin selkeästi kuin täysissä voimin. Hyviä energianlähteitä ovat edellä mainittujen lisäksi myös pähkinät ja kuivatut hedelmät.
Jos olet menossa pitkälle monipäiväiselle vaellukselle, kannattaa mukana kantaa vähintään 1-2 ylimääräisen päivän ruoat. Varsinkin avotunturialueella keli saattaa muuttu nopeasti ja sumuinen sää saattaa pitää sinut paikoillaan pahimmillaan useammankin päivän. Silloin on hyvä että rinkasta löytyy tarvikkeita pysähdystä varten.
Osta retkiruoat ja urheiluravinteet
VESI
On ehdottoman tarpeellista kuljettaa mukana tarpeeksi vettä retkillä. Kun suuntaat metsään, on tärkeää että sinulla on mukana joku tapa millä saat veden keitettyä tai puhdistettua.
Käteviä tapoja veden puhdistamiseen:
Kun määrität kuinka paljon vettä kuljetat mukanasi, ota huomioon, että suurin osa ihmisistä tarvitsee noin puoli litraa vettä tunnissa kohtalaisen toiminnan aikana kohtalaisissa lämpötiloissa. Riippuen tilanteesta, saatat joutua kantamaan mukana huomattavasti enemmän vettä kuin tuon 0,5l/h määrän.
MAJOITE/HÄTÄSUOJA
Retkellä kannattaa aina repussa olla hätäsuoja/bivipussi, mihin voi kääriä itsensä tai kaverin jos sattuu jotain, tai esimerkiksi juoksulenkillä sade yllättää ja alkaa keho jäähtymään. Pitkillä reissuilla tulee aina kantaa mukana telttaa, vaikka tarkoitus olisikin yöpyä autiotuvilla. Saattaa olla että keli menee umpeen ja tuvalle ei pääsekkään, tai sitten tupa on niin täynnä ettei sinne mahdu, tai jostain muusta syystä siellä pysty nukkumaan.
Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.