21.09.2021 12 min

Transalpine run on pareittain juostava etappikilpailu Alppien halki pohjoisesta etelään. Kilpailun reitti vaihtuu vuosittain ja kilpailu juostaan joka toinen vuosi Alppien itäpuolella ja joka toinen vuosi läntisellä puolella. Kilpailuun osallistutaan pareina eivätkä juoksijat saa kilpailun aikana olla yli 2 minuutin päässä toisistaan. Tänä vuonna kilpailu juostiin Itävallan Hirscheggistä Italian Prad am Stiflserjochiin. Italian koronarajoitusten vuoksi kilpailun viimeinen päivä Sulden am Ortleriin jouduttiin perumaan, joten kilpailun pituus oli lopulta 240km + 14 000 m nousua. Kilpailu juostiin seitsemänä etappina (yleensä kahdeksan) kylästä kylään, joissa yövyttiin ennen seuraavana päivänä juostavaa uutta etappia. Kaikkien päivien juoksutulokset laskettiin lopulta yhteen kilpailun kokonaistulokseksi.

 
Kuva: Sportograf

 

Idea lähteä mukaan tähän vaativaan mutta upealta vaikuttavaan tapahtumaan sai alkunsa kaksi vuotta sitten ollessamme roadtripillä Euroopassa. Olisipa mahtavaa juosta halki koko Alppien vuoriston ja yksilökilpailun sijasta jakaa juoksukokemus kaikkinensa toisen ihmisen kanssa! Ilmoittauduimme poikaystäväni Samulin kanssa mukaan Transalpine Runiin vuosi sitten eli loppukesästä 2020. Tuolloin olimme luottavaisia, että seuraavana kesänä oltaisiin jo palattu normaaliin ja että Alppien halki juoksu olisi taas osa normaalia elämää. Vuonna 2021 reitin oli alunperin tarkoitus kulkea Itävallan Hirscheggistä Italian Sulden am Ortleriin. Olimme innoissamme tulevasta yhteisestä haasteesta henkilökohtaisella tasolla mutta myös yhdessä tiiminä ja pariskuntana. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin juossut etappikilpailua eikä meillä ollut kummallakaan vyön alla kuin yksi satakilometrinen juoksusuoritus. Minun suurin juoksuviikkoni oli 150km ja sekin yksittäinen juoksuvaellustempaus, joten kilpailuun liittyi paljon epävarmuustekijöitä. Olimme astumassa tuntemattomille vesille, emmekä voineet aiempien kokemuksen perusteella arvioida, kuinka kehomme tulisivat näin suuren kuormituksen aikana käyttäytymään. Etappikilpailun luonne on kuitenkin lepotaukoineen huomattavasti lempeämpi kilpailu kuin yhteen mittaan juostavat useita vuorokausia kestävät tapahtumat. Etappikilpailuissa joka päivän juoksun jälkeen pääsee kunnolla syömään, juomaan, nukkumaan, lepäämään ja palautumaan ennen seuraavan päivän suoritusta. Kilpailussa ei muodostu samalla tavalla uni- ja energiavelkaa kuin vastaavilla matkoilla, jotka juostaan yhteen pötköön. Transalpine Run muodostui meidän molempien päätavoitteeksi vuodelle 2021 ja se määritteli pitkälle treenikautemme ja -suunnitelmamme.

 

Treenaamme Samulin kanssa muutenkin pääosin yhdessä, joten kulunut vuosi ei tehnyt tähän poikkeusta. Meidän oli kuitenkin tärkeä kehittää valmiiksi hyviä toimintatapoja pitkän kilpailun varalle ja opetella toimimaan yhdessä myös väsyneinä ja vaikeissa olosuhteissa. Meillä oli jo entuudestaan hyviä kokemuksia yhdessä toimimisesta väsymyksen ja pitkän seikkailun tiimellyksessä esimerkiksi Ersfjordtraversenilta ja Susitaipaleen juoksuvaellukselta mutta Transalpine Run tulisi olemaan pidempi kuin mikään aikaisemmista seikkailuistamme. Tänä käsänä meillä oli mahdollisuus kiertää Suomen Lappia ja pohjois-Norjaa ja saimme risaisen kevään ja alkukesän jälkeen monta yhteistä hyvää ja ehjää treeniviikkoa mäkisessä maastossa. Testasimme varusteita ja ravitsemusta ja analysoimme heikkouksiamme ja vahvuuksiamme ja asioita, joihin on erityisen tärkeä kiinnittää huomiota kisan aikana. Jännitimme kuitenkin ihan elokuulle saakka, uskallammeko varata majoitusta ja matkoja pandemiatilanteen vuoksi ja pääsemmekö ylipäänsä matkaan. Kahden rokotuksen ja hieman vapautuneemman ilmapiirin ja rajoitusten turvin aloimme vähitellen uskoa, että matkamme Alpeille tosiaan tulisi toteutumaan.

 
Matkajärjestelyt vaativat huolellisia valmisteluja turvallisuuden takaamiseksi. Kuva: Samuli Tiainen
 
Vihdoin perillä Hirscheggissä ja Alpeilla pitkän matkustamisen jälkeen! Kuva: Samuli Tiainen

 

Transalpine runin lähtö tapahtui Itävallan Hirscheggistä, aivan Saksan rajalta lauantaina 4.9.2021. Saavuimme kylään puolitoista vuorokautta ennen lähtöä. Matka Suomesta oli ollut pitkä ja Saksan junalakko pidensi sitä vielä entisestään. Koko kylä oli täyteen buukattu kilpailun vuoksi, joten jouduimme vielä vaihtamaan hotelliakin noiden kahden lähtöä edeltävän yön välillä. Mikä olisikaan parempi tapa herkistellä kisaan kuin raahata matkalaukkuja pitkin vuorenrinteitä? Kisaa edeltävinä päivinä kävimme kaikki varusteet kertaalleen läpi, teimme vauhti-, nesteytys- ja ravitsemussuunnitelmia tuleville päiville ja tutustuimme tulevaan reittiin karttojen ja netin välityksellä katsottavan kisaennakon avulla.

 
Matkalla kisakeskukseen ja lähtöalueelle Hirscheggissä. Kuva: Samuli Tiainen
Kisakeskuksessa hakemassa numeroita. Musta ranneke kertoi, että olin saanut kaksi rokotetta, mikä oli edellytys kisa-alueelle pääsyyn ja kilpailuun osallistumiseen. Rokotteiden lisäksi tuore negatiivinen koronatesti antoi vastaavat oikeudet. Kuva: Samuli Tiainen
Kuva: Samuli Tiainen
Näissä kisaorganisaatiolta saaduissa laukuissa tavaramme kuljetettiin kylästä toiseen. Kuva: Samuli Tiainen

 

Kilpailua edeltävänä päivänä haistelimme kisatunnelmaa, haimme kilpailunumeromme, kisapaitamme ja kaksi ranneketta, toisen pastapartyyn ja toisen osoitukseksi kahdesta koronarokotuksesta. Saimme järjestäjältä myös laukut, joissa kisaorganisaatio kuljetti laukkumme kylästä toiseen sillä aikaa kun juoksimme itse vuorten yli. Harmiksemme laukut olivat varsin huonolaatuiset ja Samulin ensimmäinen laukku hajosi jo ennen lähtöä. Onneksi saimme ehjän tilalle, joka säilyi käyttökuntoisena maaliin saakka. Kotiin laukkuja ei kuitenkaan enää kannattanut tuoda reikineen päivineen. Ennen kilpailua kävimme myös gondolilla ihastelemassa Alppimaisemia ja kasvattamassa kisakuumetta päästä itse sykkimään vuorten rinteille.

 Kuva: Sportograf
Vuoria ihastelemassa ennen lähtöä. Kuva: Samuli Tiainen
Maskeja käytettiin tunnollisesti ja lähes kaikilla oli FFP2-maski Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Kuva: Samuli Tiainen

 

Päivä 1: Hirschegg-Lech 32km + 2000m nousua ja 1600m laskua

 

Ensimmäisen päivän startti oli klo 9 Hirscheggin kylän keskustasta. Lähdössä joukkueet oli jaettu kolmeen lähtöryhmään lähtönumeron mukaan. Ryhmät lähtivät matkaan puolen tunnin välein. Myöhempinä päivinä lähtöryhmät jaettiin kokonaistulosten perusteella, niin että nopeimmat lähtivät ensin. Lähtö- ja maalialueella sekä kaikissa muissakin yleisissä tiloissa oli maskipakko. Kahtena ensimmäisenä päivänä Transalpine Runin ohella juostiin kaksi päivää kestävä Run2-kilpailu. Run2 juostiin yhtälailla pareittain samalla reitillä ja mutta tämä kilpailu loppui kahden päivän jälkeen St. Antoniin. Monet Transalpine Runin osallistujat olivat ensin juosseet kyseisen kahden päivän kilpailun, mikä varmasti on hyvä idea ryhmädynamiikan, etappikilpailun luonteen ja kilpailumaaston tutustumisen kannalta. Transalpine Runissa joukkueita oli yhteensä noin 300 ja Run2-kilpailussa 200.

 
Kuva: Sportograf

 

Lähtö Hirscheggistä oli reilun tuhannen metrin korkeudesta. Reitti oli kaksihuippuinen ja korkeimmillaan nousimme 2300m. Lähtönumeromme oli 105, joten olimme ensimmäisessä lähtöryhmässä. Allekirjoittaneella kesti ensimmäisenä päivänä hyvä tovi saada kone käyntiin ja vasta ensimmäisen huipun jälkeen tuntui, että happi alkoi kulkea normaaliin tapaan. Uskon kuormittavan matkustuksen ja mahdollisesti korkeuden olleen syynä tähän. Onneksi kyse ei ollut sprintistä! Samulilla taas oli alkukisasta vaikeuksia saada nestettä ja energiaa nautittua, mikä kostautui viimeisessä nousussa ollessamme yli 2000m korkeudessa. Sää oli lämmin, eikä tuulta ollut juurikaan, joten nestettä piti nauttia runsaasti. Alamäessä alkoi Samulillakin askel taas nousta ja pääsimme juoksemaan hymyissä suin maaliin Lechiin oman mixed-sarjamme 7. sijalla. Maalin jäätelötarjoilu ja kylän kylmä joki viilensivät sopivasti kehoa ja siivittivät valmistautumaan uuteen päivään.

 
Kuva: Sportograf

 

Iltarutiineihimme kuului seuraavan päivän varusteiden tarkistus, nettiin ilmestyvän kisaennakon katsominen, kisastrategian (ravitsemus, nesteet, huollot) varmistelu, rakkuloiden hoito Samulilla, kunnon tankkaus pastapartyssä (haimme omat tofut kaupasta, sillä kasvisruoka oli kirjaimellisesti kasviksia ja pastaa/riisiä/perunaa) ja hieronnat. Olimme varanneet majoituksen pakettina järjestäjän kautta. Alunperin ajattelin varata kaiken itse säästääkseni rahaa mutta sitten päätinkin säästää hermoja ja voimiamme kisan aikana. En ollut koskaan käynyt seudulla, johon olimme matkalla enkä puhu kovin paljon saksaa ja pelkäsin sössiväni homman. Mikä olisikaan ikävämpää kuin tulla väsyneenä maaliin ja lähteä laukkuineen etsimään hotellia uudesta kylästä ja huomata varanneensa majoituksen kokonaan väärästä kylästä! No, en tiedä, oliko se realistinen pelko mutta lopulta ajattelin, että järjestäjän majoituksella säästymme ylimääräiseltä stressiltä ja säädöltä kisan aikana. Varsinkin kun tämä oli meidän ensimmäinen Transalpine Runimme ja ylipäänsä etappikisamme. Näin jälkikäteen päätös oli hyvä mutta ensi kerralla saattaisin silti varata majoituksen itse nyt kun tiedän kisan luonteen ja kulun.

 
Kuva: Sportograf

 

Päivä 2: Lech-St. Anton 30km + 1800m nousua ja 1900m laskua

 

Lähtö oli Lechistä klo 8. Olimme ensimmäisessä lähtöryhmässä ja pääsimme ihailemaan aamun ensimmäisissä auringonsäteissä kylpeviä vuoria. Aamu oli kertakaikkisen upea. Päivän reitillä oli eiliseen tapaan kaksi huippua ja korkeimmillaan nousimme 2250m korkeuteen. Oloni oli vahva koko päivän ja nautin reitistä täysin siemauksin. Samuli huomasi olossaan selvästi muutoksen kun nousimme yli 1800m korkeudelle ja korkeat huiput olivat hänelle haastavia. Molemmille upposi energiaa ja juomaa suunnitelman mukaan, mikä teki menosta kuitenkin huomattavasti reippaampaa kuin ensimmäisenä päivänä. Viimeisessä alamäessä olimme joukkueena iskussa ja laskettelimme reippaalla jalalla pitkän alamäen St. Antonin kylään. Alamäen loppuvaiheessa aloin tuntea etureisieni väsyvän alamäet iskutuksesta ja olin onnellinen, että pääsimme maaliin. Illan vietimme käyskennellen kylässä ja ltarutiinejamme hoidellen. Jalkojeni tuntemusten pohjalta minulla oli hieman huolestunut mututuntuma seuraavan päivän juoksua ajatellen. Tietyissä asennoissa tai liikkeissä tunsin tutun pahaenteisen tuntemuksen vasemman etureiteni ulkosyrjällä. Paikallistin tuntemuksen IT-jänteen kireydeksi, mikä saattaisi pahimmassa tapauksessa äityä juoksijan polveksi. Olin kärsinyt juoksijan polvesta vuonna 2018, jolloin en pystynyt vaivan takia juoksemaan seitsemään kuukauteen. Toivoin tuntemuksen olevan vain yksi muiden tulevien ja menevien kolotusten joukossa ja yritin rauhoittaa itseäni seuraavaa päivää varten.

 
Upeat aamut Alpeilla olivat yksi kilpailun parhaasta annista! Kuva: Sportograf
 
Kuva: Sportograf

 

Päivä 3: St. Anton - Galtür 34k + 2500m nousua ja 2100 m laskua

 

Olimme jälleen ensimmäisessä lähtöryhmässä ja lähdimme nousemaan St. Antonista pitkää loivahkoa nousua kohti 2700m korkeudessa nousevaa Kuchelhöchliä. Suureksi harmikseni sain jo nousun ja sen aikaisten lyhyiden alamäkipätkien aikana huomata, että vasemman reiden ulkosyrjän tuntemus ei ollut väistynyt. Juostessa ja erityisesti alamäessä tuntemus voimistui. Ollessamme ensimmäisellä huipulla, teippasimme polven Samulin valmiiksi mukaan leikkaamilla kinesioteipin paloilla. Teippi tuntui auttavan jonkin aikaa mutta siitä huolimatta, että olimme yrittäneet puhdistaa ihon puhdistusliinalla, teippi ei pysynyt paikoillaan. Jouduimme menemään ensimmäisen alamäen hyvin rauhallisesti ja yritin keventää vasemman polven kuormaa laukkamaisilla askelilla, jolloin otin isoimman iskun aina oikealle jalalle. Tuossa samaisessa alamäessä yksi kilpailija oli kaatunut pahasti ja ilmeisesti saanut avomurtuman käteensä ja hänet jouduttiin evakuoimaan reitiltä helikopterilta. Onneksi kanssajuoksijat olivat onnistuneet antamaan juoksijalle asianmukaista ensiapua ja hälyttäneet avun paikalle. Kyseinen helikopterievakuaatio oli ainoa, josta me olimme tietoisia kisan aikana. Meilläkin on kaiken varalta ITRA:n polkujuoksuvakuutus, joka kattaa (ymmärtääksemme) juurikin esimerkiksi evakuaation myös kilpailutilanteissa.

 
Kuva: Sportograf
 
Kuva: Sportograf

 

Mekin pääsimme auttamaan erään juoksijan takaisin reitille kun hän yhden turhan vauhdikkaan ohituksen jälkeen horjahti alarinteen pusikkoon. Mikä onni, että kyseisen polun vierellä oli pusikko eikä yksi monista avorinteistä, jolloin juoksija olisi päässyt vapaasti vierimään alamäkeen. Tässä tilanteessa ei siis käynyt pahasti vaan saimme miehen vedettyä takaisin tasamaalle ja hän pystyi hyvävointisena jatkamaan kilpailua. Täytyy myöntää, että reitti oli yllättävän tekninen ja paikoin ilmava. Olin ajatellut reitin olevan lähinnä helppokulkuista alppipolkua ja hiekkateitä mutta pääsimme joka päivä kieli keskellä suuta haastamaan juoksujalkojen herkkyyden ja keskittymiskykymme milloin kapeilla poluilla jyrkän rinteen kupeessa, milloin kivikossa tai louhikossa, milloin teknisissä alamäissä ja jopa helppoa kiipeilyä vaativilla ylämäkiosuuksilla. Meillä oli onni mukana, että sää oli kuiva ja aurinkoinen koko viikon, sillä juurikin helppokulkuisten alppipolkujen mielleyhtymän vuoksi, olin ottanut mukaan vain matalakuviollisia polkujuoksukenkiä. Sateen sattuessa olisin ollut teknisillä poluilla helisemässä, sillä jo nyt paikoin polut olivat mutaiset ja liukkaat. Sade olisi myös tehnyt reitistä paikoin vaarallisen.

 
Kuva: Sportograf

 

Päivän toisessa ja samalla viimeisessä nousussa meiltä alkoi loppua vedet pulloista. Päivä oli lämmin, joten olimme juoneet kuin sienet. Lisäksi olimme edenneet reitillä ajateltua hitaammin ja huoltopisteiden väli oli suunnitelmaa pidempi. Samuli oli kaukaa viisaana täyttänyt oman suodattimella varustetun juomapullonsa laakson purosta, mutta siinä vaiheessa kun minulla oli juomat loppuneet, olivat kaikki purot jo jääneet taakse. Niinpä jouduimme tsemppaamaan viimeisen tunnin ennen huoltopistettä kuivin suin. Nestehukka ei ole vuorilla ollenkaan tervetullut vieras, sillä se heikentää suorituskykyä ja keskittymiskykyä ja näin ollen lisää oleellisesti onnettomuusriskiä. Nestehukka aiheuttaa usein myös vatsavaivoja. Etenkin etappikisassa, tulee nestehukkaa ja kaikkia muitakin puutostiloja välttää, sillä tasapainoon pääsy voi viedä yllättävästi aikaa. Onneksi kyseinen nesteytyskuoppa ei päässyt syvenemään liiaksi ja saimme tankattua itsemme takaisin iskuun. Päivän viimeinen mäki alas Galtüriin oli hieno mutta omalla kohdallani jo melko kivulias polven suhteen.

 

Heti maalissa (syötyämme ja juotuamme) marssin oitis OutdoorPhysios-fysioterapeuttien kojulle. OutdoorPhysios myi omia palvelujaa (hierontaa ja kinesioteippausta) kilpailun aikana ja kuten arvata saattaa, päivä päivältä asiakaskunta kasvoi. Sain ammattimaisen hieronnan lantion alueella, IT-jänteen seutuun ja polven ympärille ja kehotuksen antaa kylmää ja ottaa tulehduskipulääkettä paikallisesti ihon kautta tai suun kautta. Kävin ea-teltasta hakemassa Voltarenia, istuin kylän läpi virtaavassa joessa hyvän tovin ennen pastapartya ja illalla Samuli pääsi vielä toistamiseen hieromaan lihasjumejani auki. Etsimme netistä parhaaksi valitsemamme teippaustekniikan ja paketoimme jalan seuraavan päivän suurta päivää varten. Meitä molempia jännitti aika lailla, että miten meidän kävisi. Olimme vasta kolmannessa päivässä ja kaikki suuret päivät olivat vasta edessä! Halusin niin kovasti juosta kilpailun maaliin saakka, mutta en kuitenkaan missään nimessä halunnut vaarantaa terveyttäni ja kykyäni juosta vielä tulevaisuudessakin. Rasitusvammat voivat äityessään olla hyvinkin sitkeitä ja kuntoutus voi olla pitkä prosessi.

 

Päivä 4: Galtür - Klosters 43km + 2200m nousua ja 2400m laskua

 

Tämäkin päivä sarasti kirkkaana ja kauniina. Päivä alkoi todella pitkällä ja loivalla nousulla kohti 2500m korkeutta. Joka päivä toistui sama kaava; ihmiset lähtivät startista aivan älyttömän kovaa ja suurin osa tuli sitten pitkin matkaa selkä edellä vastaan. En voi käsittää, miten ihmiset pääsivät sykkimään niin vauhdikkaasti heti alussa. Minusta tuntui, ettei kehoni vain päästänyt minua tiettyä tasaista vauhtia kovempaa ilman, että olisin ottanut maksimispurtin. Oliko se hitaasti käynnistyvä kauramoottori, korkea ilmanala vai mikä mutta joka tapauksessa tasainen suorittaminen päivän ja päivien aikana kantoi meitä hyvin eteenpäin. Onnekseni polveni tuntui tänään jo paljon rauhallisemmalta. Tunsin kyllä kireyttä, mutta tuntemus ei missään vaiheessa päivän aikana pahentunut. Saimmekin nautiskella pitkästä ja henkeäsalpaavan upeasta reitistä vapautunein mielin. Ylitimme päivän aikana Itävallan ja Sveitsin rajan, minkä takia meillä piti olla mukanamme passi tai henkilökortti. Viimeinen lasku alas Klostersiin oli varmasti yksi elämäni hienoimmista juoksupoluista! Aloitimme korkealta upean 2500m korkean Älpeltijochin huipulta ja laskettelimme kaikkien alppikasvillisuuvyöhykkeidän läpi lopulta 1200m korkeudella sijaitsevaan kylään. Uusi toivo ja into kisaan oli onnistuneen päivän myötä taas syttynyt.

 
Kuva: Sportograf

 

Päivä 5: Klosters Uphill Sprint 8,5km + 940m nousua ja 150m laskua

 

Kilpailun viides päivä oli kilpailun leikkimielinen lepopäivä. Ohjelmassa oli vain 8,5km mittainen kilpailu yhdelle Klostersin kylän viereiselle hissiasemalle. Nousua matkalle kertyi lähes tuhat metriä eli vertikaalinen kilometri. Lähtö tapahtui tavallista myöhemmin vasta klo 10 jälkeen. Lähdöt tapahtuivat tänään yksitellen 15 s välein ja käänteisessä järjestyksessä eli nopein pari lähti vasta viimeisenä. Tämän päivän kisassa ei myöskään ollut muiden päivien 2 minuutin sääntöä vaan kilpailijat saivat juosta oman kilpailunsa ilman pariaan. Päivän kisa olikin tavallaan yksilökilpailu, sillä kaikki juoksijat saivat oman henkilökohtaisen tuloksensa omassa yksilöllisessä sarjassaan (minä naisten yleisessä sarjassa ja Samuli miesten yleisessä sarjassa). Kilpailun kokonaistulokseen laskettiin pareista hitaamman aika.

Kisakeskus Klostersissa Kuva: Sportograf
Kuva: Sportograf

 

Meidän lähtömme oli vasta puoliltapäivin ja oli suorastaan luksusta saada nukkua aamukahdeksaan saakka. Olimme jo etukäteen päättäneet, että juoksisimme kilpailun yhdessä, vaikka kieltämättä tunnelma innosti kovasti ottamaan itsestään kaiken irti. Emme halunneet juosta itseltämme jalkoja alta, sillä seuraavina kahtena päivänä meillä olisi edessämme yli 40km mittaisia päiviä. Sprinttikilpailussa voisi helposti voittaa viisi minuuttia sykkimällä täydellä teholla mutta samalla hävitä seuraavana päivänä puoli tuntia tukkoisilla jaloilla. Naureskelimmekin Samulin kanssa ajatukselle, että keskellä 300km juoksuviikkoa käymme vetämässä yhden maksimitehoisen puolimaratonin!

 
Kuva: Sportograf

 

Päivän reitti oli mukavan polveilevaa maastoa alussa, kunnes alkoi tiukka nousu kohti huippua. Oli mukava juosta (tai sauvakävellä!) vähän reippaampaa ilman isoja kantamuksia. Tunnelma ja kannustus reitin varrella oli jälleen mahtavaa ja nautimme sprintistä todella. Ilokseni polveni ei oireillut ollenkaan, mikä oli sinänsä odotettavissakin, sillä ylämäet eivät yleensä rasittaneet jalkaa samalla lailla kuin alamäet. Ylhäällä huipulla saimme nauttia pasta partysta upeiden alppimaisemian ympäröimänä. Loppupäivän lepäilimme ja valmistauduimme seuraavan päivän koitokseen.

 
Kuva: Sportograf

 

Päivä 6: Klosters-Scuol 48km + 2400m nousua ja 2200m laskua

 

Lähtö Klostersista oli varhain aamulla klo 7, sillä päivämatka oli kilpailun pisin ja kaikkien juoksijoiden tuli päästä maaliin ennen pimeää. Tuttuun tapaan lähdimme matkaan rauhallisesti omalla tahdillamme. Reitin ensimmäinen puolikas oli kertakaikkisen upea! Maisema veti sanattomaksi; tuntui kuin olisimme juosseet Eldoradossa. En voinut uskoa, että olimme niin onnekkaita, että saimme kulkea tällaisissa maisemissa päivä toisensa perään. Olo oli vahva ja nautin matkan kulusta. Nousimme pitkän ja polveilevan reitin päivän korkeimmalle kohdalle 2750m korkeuteen, jossa totuttuun tapaan kilpailun johtaja Martin oli meitä juoksijoita kannustamassa ison lehmänkellon kera. Alamäki päivän toiselle huoltopisteelle oli todella teknistä kivikkoa ja louhikkoa, jossa painelimme muiden juoksijoiden ohi. Pahaksi onneksi Samuli astui harhaan ja väänsi nilkkansa nostettuaan katseensa erään kiven takana odottaneeseen kuvaajaan. Hetken tilannetta kartoitettuamme pääsimme onneksi jatkamaan matkaa, eikä nilkka ollut vaurioitunut niin pahasti, että juoksu olisi täytynyt keskeyttää. Eräs ruotsalainen ystävämme väänsi nilkkansa lähes samassa kohdassa ja joutui valitettavasti jättämään oman kilpailunsa kesken. Pian etapin puolivälin jälkeen vasen polveni alkoi taas kipeytyä. Toisin kuin muina päivinä, tuntemus ei pysynyt samana vaan paheni, erityisesti jyrkissä alamäissä. Matka puolivälistä maaliin oli todella raskas etenkin henkisesti, kun sain koko ajan varoa polvea ja taittaa matkaa kivun kanssa. Maalissa kävin hieronnassa ja sain kokeiltavaksi kylmäkääreen polveeni, jonka voimin toivoin selviäväni vielä seuraavan päivän viimeisestä etapista. Päivä oli ollut pitkä ja raskas ja lopulta aikaa jäi varsin vähän valmistautua ja palautua seuraavan päivän uutta pitkää etappia varten.

 
Kuva: Sportograf
 
Kuva: Sportograf

 

Päivä 7: Scuol-Prad am Stilfserjoch 45km + 2500m nousua ja 2600m laskua

 

Viimeisen päivän startti oli eiliseen tapaan jo aamuseitsemältä. Jouduimme heräämään jo klo 4, sillä hotellimme oli toisessa kylässä. Tsemppasimme itsemme jalkeille ja juoksutamineisiin vielä viimeisen kerran tällä reissulla. Samulin nilkka oli jonkin verran turvonnut ja arka ja minun polveni ei ollut vielä ehtinyt juuri toipua eilisestä rutistuksesta. Hieman vaisuina ja viikon kilometrien rasitus jaloissamme painaen suuntasimme kohti lähtöä. Samuli kävi ea-teltassa teippaamassa oman nilkkansa ammattilaisten käsissä. Aamu oli kertakaikkisen upea ensimmäisten auringonsäteiden pilkottaessa vuorten takaa. Kaikki jäljellä olevat joukkueet lähtivät samaan aikaa taivaltamaan viimeiselle etapille kohti Italiaa. Purskahdimme lähdössä nauruun kun katselimme ympärillemme kaikkia kokoon teipattuja jalkoja ja ontuvia askelia; kuin olisi sairastupa lähtenyt karkuteille!

 
Kuva: Sportograf

 

Juoksu tuntui viimeisellä etapilla alusta saakka raskaalta. Vaikka olimme muuten onnistuneet hyvin pitämään energiatasomme korkealla koko viikon, edellisen päivän pitkä ja raskas suoritus yhdistettynä illan lyhyeen palautumisaikaan olivat johtaneet siihen, ettemme varmasti olleet saaneet riittävästi syötyä. Huomasin olevani nälkäinen jo ensimmäisessä pitkässä nousussa, jossa nousimme kerralla lähes 2000m koko kilpailun korkeimmalle kohdalle 2975m korkeuteen. Söin ja join ja yritin saada kroppaani käynnistymään, mutta askel ei millään tahtonut ylämäessä nousta. Toivoin alamäen tuovan muutoksen mutta, kuten olin pelännytkin, alamäet olivat kivuliaita polven vuoksi. Purin hammasta ja yritin juoksutekniikalla ja -asennolla saada askeleesta mahdollisimman kivuttoman, mutta helppoa se ei ollut. Päivän aikana laskimme yhteensä 2600m, mikä oli kipeän polven kanssa pitkä ja raskas tie. Yritin nauttia vielä viimeisen päivän maisemista ja upeista hedelmätarhoista, joiden ohi juoksimme, mutta kieltämättä odotin pääsevämme maaliin. Pelkäsin tekeväni halaa terveydelleni ja olin helpottunut, että huominen kahdeksas eli alunperin viimeinen juoksupäivä oli peruttu. En ole varma olisinko enää pystynyt juoksemaan yhtään enempää. Viimeisen päivän aikana saimme tsemppiä viikon aikana tutuiksi tulleilta juoksijoilta ja toiselta suomalaisjoukkueelta Heikiltä ja Niklakselta. Lopulta tulimme maaliin peräkanaa heidän kanssaan. Maalissa itkusta ei meinannut tulla loppua kun helpotus, ilo, epävarmuus, ylpeys ja kipu purkautuivat väsyneestä juoksijasta. Olimme juuri juosseet yhdessä Alppien halki 240km + 14 kilometriä nousua! Kokonaiskilpailussa olimme mixed-sarjamme 5./25 sijalla ja kaikkien maaliin päässeiden kilpailijoiden joukossa 24./220.

 
Kuva: Sportograf
 
Kuva: Sportograf

 

Kilpailun jälkeen nautimme vielä viimeisestä pasta partysta ja vaihdoimme kokemuksia, ajatuksia ja kuulumisia kanssajuoksijoiden kanssa. Illalla kilpailun huipensi palkintojen ja finisher-T-paitojen jako, joka oli todellinen show. En ole koskaan tehnyt näin paljon töitä yhden T-paidan eteen! Onneksi reissusta jäi paljon T-paitaa arvokkaampia muistoja ja henkistä pääomaa tulevaa varten. Olimme Samulin kanssa onnistuneet loistavasti kilpailussa tiiminä, eikä yhteishenkemme ollut kertaakaan ollut kadoksissa, vaikka toisella olisikin ollut vaikeampi hetki. Kilpailu oli meidän molempien mielestä yksi upeimmista juoksutapahtumista, joihin olimme koskaan osallistuneet. Kilpailu oli todella hyvin ja jouhevasti järjestetty. Olimme nauttineet matkasta täysin siemauksin ilman aika- tai tulospaineita. Tavoitteemme oli ollut selvitä matkasta vammoitta ja terveinä, mikä ei täysin onnistunut polvi- ja nilkkavaivojen osalta. Pari päivää kilpailun loppumisen jälkeen polveni oli todella kipeä niin levossa kuin kävellessäkin ja pelkäsin jo tehneeni enemmänkin hallaa keholleni. Nyt viikko kilpailun jälkeen tätä tekstiä kirjoittaessani olen kuitenkin ilokseni jo saanut huomata, että polveni on jo levolla toipunut todella hyvin ja on jälleen kivuton. Annan keholleni vielä aikaa ja lepoa ennen kuin alan suuntaamaan katseeni kohti uusia seikkailuja ja haasteita.

 
Oman elämänsä voittajat! Kuva: Samuli Tiainen

 

Kirjoitan seuraavassa tekstissä enemmän varusteistamme, ravitsemuksesta ja muita kilpailun yksityiskohdista.
 
Julia
    P.S. Joko seuraat minua jo Instagramissa ja Facebookissa?


    Jätä kommentti

    Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.


    Myös Ultraelämää

    Kohti terveempää urheilijaelämää!
    Kohti terveempää urheilijaelämää!

    25.11.2021 7 min

    “Kaikki me ajatellaan olevamme jollain tavalla omnipotentteja. Mutta totuus on, ettei kukaan meistä ole.”-Arja Uusitalo, Urheiluklinikka jakso 3. Ajatus kolahti aika napakasti. En voi kieltää, ettenkö olisi aiemmin (onneksi nykyään jo paljon harvemmin!) ajatellut tai uskotellut itselleni, että olisin yleisten toimintatapojen tai terveysneuvojen yläpuolella. Tämä on vuosien mittaan ilmentynyt esimerkiksi riittämättömänä syömisenä. Tai uskotteluna, että kuukautisten poisjäänti ei omalla kohdallani ollut mikään hälytysmerkki. Tai että minun kohdallani lepäily ei ole tarpeellista (kyllähän sitä tulee levättyä koulussa, töissä tai muuta mukavaa touhutessa??). 
    Lue lisää
    Transalpine Run osa 2 - Pienet suuret osatekijät etappikilpailussa
    Transalpine Run osa 2 - Pienet suuret osatekijät etappikilpailussa

    13.10.2021 8 min

    Etappikilpailu on luonteeltaan  hyvin erilainen suoritus kuin yhdellä kertaa juostava tapahtuma. Useiden peräkkäisten kilpailupäivien aikana jokapäiväisten pienten asioiden merkitys kertaantuu kilpailun edetessä. Tehdyt ja tekemättä jätetyt asiat joko kantavat kilpailun loppuun saakka tai päinvastoin kostautuvat muutaman päivän juoksun jälkeen. Edellisessä tekstissäni kerroin yleisesti 7 päivän etappikilpailumme kulusta halki Alppien ja toivon mukaan juttu avaa kilpailun luonnetta ja maailmaa. Tässä blogissa pureudun ravitsemukseen, varusteisiin, uneen ja muihin pieniin suuriin tekijöihin kilpailumme aikana.

    Lue lisää
    Kisaraportti Hetta-Pallas 66km
    Kisaraportti Hetta-Pallas 66km

    14.07.2021 4 min

    Vuonna 2018 juoksin ensimmäisen 55km ultrakisani Pallaksesta Hettaan. Tuolloin minulla oli juoksuliivissä mukana omatekemää urheilujuomaa, itse kuivaamiani banaaneja ja itse leivottuja kaurapatukoita. Kisa oli huikea kokemus ja sen myötä palo lajia kohtaan vain kasvoi. Tämän onnistuneen kisamuiston siivittämänä lähdin innolla juoksemaa samaista reittejä, tosin tällä kertaa toiseen suuntaan ja reilut kymmenen kilometriä pidempänä reittinä.
    Lue lisää