Kohti tulevaa uusilla tavoitteilla (vai tavoitteitta?)

Näin alkuvuodesta some täyttyy toinen toistaan hurjemmista, hienommista ja hauskemmista kisakalentereista ja tavoitelistoista tulevan kauden varalle. Ylimenokauden ja peruskuntokauden kynnyksellä urheilukansa janoaa uusia haasteita, joita kohden alkaa taas treenata. Useamman kerran olen viime aikoina saanut itse tarjota kysyjille ei-oota omien suunnitelmieni suhteen. Useana kuluneena vuonna olen aina vuodenvaihteen tietämillä kirjannut kalenterini täyteen kutkuttavia haasteita, kisoja ja tapahtumia ja alkanut niiden pohjalta suunnittelemaan vuoden kulkua. Tänä vuonna kuitenkin tavoitteeni ovat toiset ja aion lähestyä tätä vuotta hieman toisella vaihteella.

 

 

Rakastan suunnitelmia, kilpailuja ja tavoitteita. Minusta on ihana haaveilla ja suunnitella tulevaa ja lähteä työskentelemään unelmien eteen. Kuitenkin viime vuosina ennalta asetetut tavoitteet ja suunnitelmat ovat liiaksi määrittäneet elämääni ja tilaa itsensä kuuntelulle ja tunnustelulle ei ole jäänyt tarpeeksi. Suunnitelmien toteuttaminen on ottanut liian suurta roolia elämässäni ja tekeminen on mennyt hieman suorittamisen puolelle. Useamman kerran itse visio ja haave tavoitteesta on ollut todellisuutta hohdokkaampi. Monesti on tuntunut, että käsijarru on ollut pohjassa ja tekeminen puolitehoista.

Älkää ymmärtäkö minua väärin, olen kyllä nauttinut viime vuosien juoksuista, kiipeilyistä, seikkailuista ja arjesta todella! Kuitenkin sisimmässäni on tuntunut, ettei meno ole ollut aivan tasapainossa. Liian harvoin olen juostessa, hiihtäessä tai kiivetessä saanut kiinni siitä ydinilosta, joka minut näiden lajien pariin alun perin toi. Siitä kutkuttavasti tunteesta vatsanpohjassa ja siitä kehon pystyvyyden lennosta. Liian harvoin kisoissa on tuntunut, että kroppa räjähtää energiasta alkulämmittelyssä - tunne, jota tapahtumissa rakastan. Liian harvoin kovissa treeneissä meno on ollut vahvaa ja itsevarmaa.

 

Jo aiemmin kerroin somessa, että jään nyt Antin valmennuksesta pois. En missään nimessä syytä haasteistani Anttia, vaan koen, että ylipäänsä etävalmennussuhde ei kohdallani ainakaan nyt toimi. Viime vuoden lopulla mietin, että joko haluan löytää valmentajan, joka voi olla enemmän fyysisesti läsnä elämässäni ja seurata tekemistäni tiiviimmin tai sitten otan koko ulkopuolisesta valmennuskuviosta takapakkia ja keskityn itsetuntemuksen kehittämiseen. Osin olosuhteiden pakosta ja osin omasta päätöksestä päädyin jälkimmäiseen. Koen, että urheilijana ja ihmisenä kehittymisessä juuri se, että tiedän milloin minulla kulkee, milloin olen palautunut ja milloin kaipaan lepoa, on vastaisuuden kannalta kaikkein tärkeintä. Urheilijan itsetuntemus on oikeastaan kaiken tekemisen perusta. Uskon, että vielä vastaisuudessa tulen tarvitsemaan ulkopuolista valmennussuhdetta mutta itsetuntemuksen kehittäminen on kaiken a ja o, että ylipäänsä osaan olla tuossa suhteessa ja antaa siihen oman panokseni.

 

Toinen asia, jota kaipaan elämääni nyt on joustavuus ja rentous. Olen viime vuosina palanut halusta kehittyä urheilun saralla ja panostanut siihen isosti kaikilla elämän osa-alueilla. Kun kehitys ei ole ollut aivan toivotunlaista, tulee sitä kyseenalaistettua, että ovatko kaikki ne uhraukset ja optimoinnit olleet tarpeellisia. Suurimmaksi osaksi kyllä ja olen nauttinut matkasta lopputulemasta huolimatta mutta nyt jälkikäteen katsottuna tuntuu, että toisinaan tekeminen on mennyt hieman yliyrittämisen puolelle. Haluan tässäkin suhteessa hieman zoomata ulospäin ja keskittyä niihin olennaisimpiin tekijöihin, jotka vaikuttavat jaksamiseeni, terveyteeni ja urheiluun. Nyt vatsanpohjassa kutittelee tunne, että rentoudella, joustavuudella ja suunnitelmallisuudesta irtipäästämisellä pääsen lähemmäs omaa ydintäni ja sitä kautta pystyn voimaan kokonaisuudessaan paremmin. Omaa kehoa ja mieltä kuulostellen voi päästää jatkuvasti tsemppaamisesta ja kontrollista irti ja luottaa siihen, että kroppa kyllä kertoo, mikä milloinkin on parasta. Uskon vahvasti, että terve ja hyvinvoiva ihminen menestyy urheilussa ja pystyy ylipäänsä elämässä, työssä ja ihmissuhteissa olemaan parhaiten läsnä ja antamaan oman panoksensa. Oman hyvinvoinnin vaaliminen ei siis ole vain oman itsensä vaan myös oman lähipiirin hoitamista.

Nyt olen muutaman kuukauden ehtinyt tunnustella rentouden, joustavuuden ja itsetutkiskelun tiellä ja tuntuu, että suunta on oikea. Kieltämättä välillä on hankalaa päästää aiemmista rutiineista ja toimintatavoista irti mutta vähitellen mieli pääsee jutun juuresta kiinni. Mielenkiinnolla odotan, millaista oppia tuleva kausi ja vuosi tuo tullessaan.

Mihin sydän sykkii ja keho kutsuu kun mieli ei päätä kaikkea ohjelmaa etukäteen?

Se jää nähtäväksi. 🙂