09.04.2020

Terveisiä Helsingin karanteenista! En olisi ikinä arvannut kirjoittelevani teille jo nyt maaliskuun lopulla täältä koti-Suomesta. Minun piti palata Suomeen vasta toukokuun alussa. En ole varmasti ainoa, jonka suunnitelmat ovat menneet nurin kurin viime viikkojen aikana. Kohtalotovereita on koko maailma pullollaan tällä hetkellä ja monilla menee paljon huonommin kuin minulla. Onneksi täällä karanteenissa on hyvin aikaa lyhentää to do -listaa ja keskittyä asioihin, joihin ei tavallisesti ole ollut aikaa. Aika tosin tuntuu kummasti hupenevan, vaikka minulla ei sinänsä olekaan mitään akuuttia tehtävää. No pian minua työt kutsuvat ja leppoisat karanteenipäivät saavat jäädä. Sitä ennen kerron teille kuitenkin, millaista oli elämäni Skandinavian toisella laidalla Pohjois-Norjassa. 

Tromssa on ulkoilmaihmisen paratiisi © Saara Atula

Tromssa oli löytänyt tiensä sydämeeni jo ennen tämän vuoden vaihtokauttani. Olin käynyt Tromssan seudulla parin viime vuosien aikana. Tromssa tarjoaa ulkoilmaihmiselle ja -urheilijalle upeat puitteet kaiken tasoiseen harrastamiseen ja loputtomat mahdollisuudet uusiin seikkailuihin, myös ihan lähietäisyydellä kaupungista. Paikkaan oli syntynyt vahva tunneside, joka vahvistui joka kerta kun pääsin sinne käymään. Sisälläni kasvoi palo päästä vielä muuttamaan tähän erityiseen paikkaan pidemmäksi ajaksi. Halusin ottaa selvää, oliko Tromssassa asuminen ja eläminen todella niin mahtavaa kuin kuvittelin vai oliko se vain lomamatkojen luoma illuusio. Tämä haave toteutui kun minulle aukeni mahdollisuus viettää yksi lukukausi Tromssan yliopistossa opintojeni tiimoilta.

Ersfjorsbotn maisema Kvaloyan saarella on yksi ehdottomista suosikeistani © Saara Atula

Muutin Tromssaan tammikuun puolessa välissä kaamoksen aikaan. Opintoharjoitteluni alkoi vasta helmikuun alusta mutta halusin mennä paikan päälle asettumaan kodiksi ja nauttimaan kokopäiväisestä ulkoilusta ja urheilusta ennen arkirutiineiden alkua. Pakkasimme kaiken tarpeellisen (kaikista viisistä suksipareista, lenkkareista, joogamatosta ja makuupusseista aina keittiötarvikkeisiin, patjoihin ja soijarouheeseen saakka) farmariautoon ja hyppäsimme yöjunaan Kolariin. Sieltä ajoimme muuttokuormani kanssa Kilpisjärven kautta Tromssaan. Tämä on mielestäni kaikkein paras ja mukavin kulkuyhteys Pohjois-Norjaan; puolet matkasta menee mukavasti unten mailla ja autoon saa pakattua kaikki tarpeelliset varusteet norjalaista ulkoiluelämää varten. Lentäminen ei varustearsenaalini kanssa tullut kysymykseen enkä sitä ilmastosyistä olisi muutenkaan suosinut. Koko matkan ajaminen Helsingistä Tromssaan on toki myös vaihtoehto ja olen sen useamman kerran tehnytkin mutta automatka on kyllä raskas. Matkaan on hyvä varata useampi päivä ajoturvallisuuden ja matkan mielekkyyden takia. Matkalle osuu kyllä tosi hienoja pysähdys- ja verryttelypaikkoja jos vain aikataulut antavat myöden.  Juna+bussi-yhteys (Helsinki-Oulu/Rovaniemi-Tromssa) toimii ainakin osan vuodesta mutta sekin olisi ollut aikamoinen operaatio muuttokaluston kanssa. 

© Saara Atula
© Saara Atula

Minulla kävi asumiskuvioiden kanssa todellinen tuuri. Hollantilainen ystäväni Aniek, johon olin muutama vuosi sitten tutustunut kiipeilykilpailuissa Splitissä, oli myös muuttamassa alkuvuodesta Tromssaan. Hän kysyi minua mukaan jakamaan taloa yhdessä kahden muun sporttisen ja ulkoilmaelämää rakastavan tsekkiläisen kaverin kanssa. Sehän sopi paremmin kuin hyvin! Talo itsessään oli purku-uhan alla ensi kesänä, hieman rempallaan ja kalustamaton mutta säilytystilansa ja sijaintinsa puolesta se oli täysi kymppi! Talo sijaitsi Tromssan saaren kukkulalla, yhdellä mukavimmista asuinalueista ja minulta oli huoneestani ja ruokapöydän äärestä näkymät Kvaløyan saaren upeille vuorille. Hiihtoladut lähtivät parinsadan metrin päästä kotoamme ja ladulle saattoi lumisateisina päivinä hiihtää suoraan kotiovelta. Latuja pitkin minulla oli reilu kilometrin matka Tromssan hienolle uudelle kiipeilyhallille ja uimahallille. Yliopiston kuntosalille oli alle kilometri latuja pitkin ja noin kymmenessä minuutissa olin suksineni sairaalan pääovien edessä opintoharjoitteluani varten. 

 
© Saara Atula

Tromssan saarella on runsaasti latuja ja niitä kunnostetaan joka päivä, mikäli uutta lunta on satanut. Latujen kunnostusta saattoi reaaliajassa seuratanetistä. Jos parinkymmenen kilometrin kotiladut eivät riittäneet, löytyi lisää hiihdettävää mantereen puolelta sekä Kvaløyan saarelta. Molemmille laduille pääsi kotoani joko bussilla tai kaveriltani lainaksi saamallani pyörällä. Kovin tasaista latua en monestikaan päässyt hiihtämään mutta mäkisissä maastoissa maisemat olivat mahtavat! Hiihtotapahtumia ja -kilpailuja järjestettiin Tromssan alueella aika paljon mutta osaltani ne nyt jäivät koronan jalkoihin. 

 
Hiihtoladulla Kvaloyalla © Saara Atula

Tromssassa ei ollut samanlaista latukahvilakulttuuria kuin Suomessa. Norjalaiset tuntuvat olevan omatoimisempia retkeilijöitä ja harrastavat enemmän hiihtelyä omien eväiden kanssa. Kotia ja laavuja löytyi latujen varsilta enemmän ja aurinkoisina päivinä avoimet rinteet ja aukeat olivat täynnä perheitä ja hiihtokaveruksia evästauolla nauttimassa talvipäivästä omien istuinalustojen ja termareiden kanssa. Koirat olivat useasti myös mukana, niin laduilla kuin topptureillakin. En ole varmasti ikinä nähnyt niin onnellisia koiria kuin vapaana umpihangessa hiihtäjien kanssa juostessaan!

© Saara Atula
 
© Saara Atula

Me otimme paikallisista mallia ja toimme omat hernekeitot mukana hiihtoretkelle © Saara Atula


Vaikka Tromssan hiihtolatuverkosto onkin kattava ja latujakin pitkin pääsee upeisiin maisemiin ja hienoihin paikkoihin, niin on niissä koskemattomissa vuorissa kuitenkin se alueen suuri viehätys. Niin, tai eivät ne vuoret kovin koskemattomia ole kun melkein kaikki paikalliset harrastavat topptur-hiihtoa ja muuta urheilua ja ulkoilua ja kulkevat lasku- ja ulkoilukamoissa myös kaupungin kujilla (vihdoin tunsin kuuluvani kuoripöksyineni ja nastalenkkareineni joukkoon <3). Mutta onneksi näillä leveyksillä on tilaa kaikille! Aurinkoisena viikonloppuna lähivuorilla saattoi olla aika paljon porukkaa mutta usein sai hiihdellä omassa rauhassaan. Ja vaikka väkeä olisi ollutkin, tuntui hiihtäjien keskuudessa vallitsevan hyvä henki ja yhteisöllisyys. Aina moikattiin vastaantulevaa ja usein oli aikaa jäädä juttelemaan vähän pidemmäksikin aikaa. 

 
Kävimme maaliskuun alussa ystäviemme kanssa hieman kauemmilla vuorilla Kåfjord Alpeneilla © Samuli Tiainen

Säät ja olosuhteet Pohjois-Norjassa ovat hyvin vaihtelevia! Heti muutettuani Tromssaan kävin vuoriturvallisuuskurssin, joka antoi hyviä työkaluja turvalliseen vuorilla liikkumiseen talviolosuhteissa. Turvallisuus on ehdottoman tärkeää vuorilla liikkuessa ja omien tietojen ja taitojen kehittäminen on koko elämän jatkuva prosessi . Suosittelen kurssia ehdottomasti kaikille, jotka suunnittelevat vapaalaskemisen aloittamista! Myös hyvää kirjallisuutta aiheesta löytyy. Itse luin VAPAALASKU- tieto, taito, turvallisuus -kirjan, jonka sain ystävältä lainaan. 

© Samuli Tiainen

Lähimmät ja helpoimmat vuoret kotoani olivat Kvaløyan saaren Finnlandfjellet ja Rødtinden. Molempien vuorten juurelle pääsi kätevästi bussilla. Ensimmäisillä topptureillani nekin tuntuivat isoilta mutta pian näistä reilun 500m korkuisista lempeäprofiilisista nyppylöistä tuli treenimaastoja, joille suunnattiin kun keli oli muuten haastava tai aikaa oli niukasti. Kotiovelta lähimmän vuoren juurelle matka kesti autolla vain 10 minuuttia! Viikonloppuina tai vapaapäivinä suuntasimme hieman kaukaisemmille vuorille. Tunnin ajomatkan säteellä kotoa oli jo niin paljon laskettavaa ja hiihdettävää, etten ehtinyt läheskään kaikkialla käydä. Itselläni ei ollut autoa (äiti ajoi muuttokuorman tuoneen menopelin takaisin Suomeen) mutta onneksi kämppikseni ja muut paikalliset ystäväni kyyditsivät minua mukanaan hiihtomaastoille. Auto ei sinänsä ole ehdoton Tromssassa mutta kyllä oma menopeli helpottaa harrastamista ja liikkumista todella paljon. Busseja menee lähialueille ja saarille jonkun verran mutta mitä kauempana kohde on keskustasta, sitä harvemmin bussi kulkee. Liftaus on talvelle hiihtovarusteiden kanssa hieman hankalaa mutta varmasti mahdollista. 

© Samuli Tiainen

 

Heti muutettuani Tromssaan lähdin mukaan Tromsø Randonnee Kubbenin skimo-toimintaan. Seura järjesti joka viikko treenit lähivuorilla ja talven aikana neljä Skimo Karusell -osakilpailua. Kaikki toiminta oli maksutonta ja kaikki olivat tervetulleita mukaan tasosta tai varusteista riippumatta. Itse olin ennen tätä vuotta tutustunut skimoon vain kirjallisuuden ja sosiaalisen median kautta mutta vasta-alkajan innolla ja ennakkoluulottomuudella lähdin kokeilemaan. Skimo tulee sanoista ski mountaineering ja on erityisesti Keski-Euroopassa hyvin suosittu laji. Skimo-kilpailuissa vuorille on merkitty lipuilla reitti, jonka urheilijat suorittavat mahdollisimman nopeasti. Kilpailuissa hiihdetään ylös vuoren rinnettä nousukarvat suksien pohjissa, ylhäällä otetaan nousukarvat pois ja lasketaan sen jälkeen alas. Reitin varrella voi olla myös osuuksia, joissa sukset pitää ottaa jalasta ja juosta sukset reppuun kiinnitettyinä eteenpäin. Skimo-kilpailujen vauhdikas luonne suosii varusteiden keveyttä ja jo ensimmäisessä omassa Skimo Karusell-kilpailussani (joka oli samalla ensi kosketukseni koko lajiin yhden viikon vapaalaskukokemuksen jälkeen) sainkin huomata, että muiden kisaajien sukset olivat suurin piirtein omien murtsikkasuksieni painoiset.  Otin siis usein kisailuissa jumbosijan mutta sehän ei haitannut! Sain skimo-klubista hyviä ystäviä ja aivan mahtavaa treeniä kun yritin pysyä kovien norjalaisten perässä painavine suksineni. 

© Samuli Tiainen

Murtomaahiihdon ja laskettelun lisäksi Tromssa on otollinen paikka hiihtovaellukseen. Norjan vaellusseura DNT,Den Norske Turistføreningen, ylläpitää useita tupia,hytteja, Tromssankin seudulla. Suomen ladun jäsenet saavat samat alennukset DNT:n tuvista kuin DNT:n jäsenetkin. 100kr hinnalla voi DNT:N ja Suomen ladun jäsenet lunastaa itselleen tupa-avaimen, jolla pääsee lähes kaikkiin Norjan DNT:n ylläpitämiin tupiin. Suurintaosaa tuvista ei tarvitse varata etukäteen ja maksu toteutetaan joko verkossa tai käteisellä tuvassa. DNT:llä on sekä kolmenlaisia tupia;betjent hytte, selvbetjent hytteja ubetjent hytte. Miehitetyillä tuvilla (betjent hytte) on aina joku työntekijä vastaamassa tuvasta ja tupa tarjoaa ravintolapalveluja. Itsepalvelutuvista (selvbetjent) löytyy ruokatarvikkeita, jotka voi maksaa yöpymisen yhteydessä. ”Kylmät” autiotuvissa (ubetjent hytte) ei voi ostaa elintarvikkeita. Ne ovat muuten hieman suomalaisia autiotupia varustellumpia ja niistä löytyy esimerkiksi kaasuliesi, keittiö- ja ruoanlaittotarvikkeita, patjat ja paksut viltit. Vertaisinkin DNT:n autiotupia Suomen varaustupiin. Tupien hinnat vaihtelevat tuvan tarjoamien palvelujen, yöpyjän iän ja jäsenyyden mukaan.

Skarvassbun ubetjent hytte © Saara Atula
© Saara Atula

Itse ehdin käydä vain yhdellä hiihtovaelluksella ystäväniSaaran kanssa juuri ennen ennenaikaista kotiinpaluutani. Hiihdimme tuolloin aivan Tromssan lähellä sijaitsevalle Skarvassbun majalle. Meillä sattui tuolloin todella haastava sää, emmekä päässeet lumimyräkän keskeltä paljoakaan nauttimaan maisemista. Reitti, jonka valitsimme, kunnostetaan murtomaaladuksi kerran viikossa mutta tämä kunnostuspäivä ei sattunut meidän kohdallemme. Seurasimmekin umpihangessa white-outissa murtsikkasuksilla ladun kulkua merkitseviä reittitikkuja. Onneksi latu oli tiheästi merkitty ja merkkitikuissa oli vielä heijastimetkin. Kun lopulta löysimme tuvan 4 tunnin ja 12 kilometrin jälkeen (en muistanutkaan, että painavan rinkan kanssa hiihtämine umpihangessa oli niin hidasta!), tuntuivat majan tuoma lämpö ja turva suurimmalta luksukselta, mitä hiihtäjä voi toivoa. Hinta-laatu-suhde näillä tuvilla on aivan mainio ja helpottaa talviretkeilyä huomattavasti telttamajoitukseen verrattuna. DNT:n sivuilla on myös paljon reittiehdotuksia eri puolelle Norjaa. Myös kesäretkeilyyn ja esimerkiksi juoksuvaellukseen Norja hytte-verkosto on mitä otollisin!

Maisemat eivät olleet hiihtovaelluksellamme ihan sitä, mitä olimme ajatelleet ;) © Saara Atula
Kyllä tuvassa oli mukavaa kun ulkona riehui lumimyrsky! © Saara Atula
 

Ensimmäinen norjalainen opettajani opetti meille avoimen yliopiston kurssilla, että Norja ei ole mikään kulinaristien maa. Norjalaiset syövät aamulla leipää, lounaaksi matpakkenin (eli leipää; usein perinteisellä norjalaisella brune ostilla, maksapasteijalla tai mauttomalla Norwegian-juustolla ja mätitahnalla) ja illalliseksi pakastepizzaa. Norjalaiset tykkäävät, kun ruoka ei maistu millekään, hän vitsaili. Jo aiemmilla Norjan matkoillani olin saanut huomata, että norjalaisten syömistottumukset olivat varsin perinteisiä ja se näkyi myös kauppojen valikoimassa. Helsingin vegekupla poksahti aika pian ja suomalaisten ruokakauppojen valikoimaa alkoi arvostaa ihan eri tavalla. Eipä sillä, kyllä norjalaisista ruokakaupoista löytyi vaihtoehtoja myös vegaanille ja vuosien mittaan valikoima on kasvanut. Kasvisruokailu ei tosin ole Norjassa vieläkään kovin yleistä (ainakaan oman varsin kapean otantani sekä muilta kuulemani perusteella) ja sen myötä erikoisempien vegetuotteiden hinnat ovat varsin korkeita. Yleensä aina muutama vegeproteiini ja pari erilaista kasvijugurttia löytyi kustakin kaupasta ja kauppojen välillä valikoima vaihteli. Kasvimaitoja sen sijaan löytyi usein hyvin runsaasti ja tietenkin papuja, linssejä ja muita palkokasveja oli tarjolla. Useimmat vegetuotteet olivat pakkasessa (esimerkiksi Hälsans kök ja Oumph) ja kylmähyllytuotteita olivat lähinnä jugurtit ja joskus myös vegejuusto. En löytänyt Tromssasta kuin yhtä maustamatonta tofua ja härkistä, nyhtökauraa, soijanakkeja tai muita vastaavia tuotteita en nähnyt kertaakaan. Muuttokuormani mukana olikin aikamoinen satsi eri lempparituotteitani, joita säilöin pakasteeseen tai kuivakaappiin vaihtoaikaani varten. Sain myös täydennystä valikoimiini Suomen vierailijoilta, jotka tulivat käymään autolla. Tromssan valikoimalla olisi kyllä hyvin pärjännyt mutta Suomesta tutun valikoiman pohjalle ei olisi voi ruokailuja suunnitella. Hyvällä ruokavarastolla pyrin myös vähentämään kaupassa käyntien määrää, säästääkseni aikaa ja rahaa urheiluun ja muuhun seikkailuun. 

Vakkariaamiaiseni; veteen keitetty kaurapuuro, jossa mausteena kaardemummaa ja ruokalusikallinen chiansiemeniä. Päälle banaania, maapähkinävoita, omenasosetta, pellavansiemenrouhetta, manteleita ja kanelia. © Saara Atula

Sairaalaan otin aina oman lounaan mukaan. Norjassa matpakken on kaikkein yleisin tapa nauttia lounasta ja kaikki osaston työntekijät kerääntyivätkin yhdessä kahvihuoneeseen omien eväidensä kanssa. Sairaalan ruokala oli kallis, vaikka salaattibaarista olisikin varmasti saanut tehtyä myös vegeannoksen. Lounashetket olivat hyviä tilaisuuksia päästä treenaamaan norjan kieltä. Puhuin alusta asti niin paljon norjaa kuin vain pystyin ja loput yritin kiemurrella ruotsin kautta. Ruotsin taito pohjalla auttoi norjan oppimisessa mutta kyllä lukioaikoja muistuttava kielikurssi oli silti paikallaan! Kielikurssi antoi apuvälineitä ja ahaa-elämyksiä, joita saatoin hyödyntää arkielämässäni paikallisten kanssa. Onneksi norjalaiset ymmärsivät satunnaisia ruotsin sanoja varsin hyvin ja osaston ruotsalaiset hoitajat auttoivat minua tiukan paikan tullen. Tromssassa olisi varmasti pärjännyt hyvin myös englannin kielellä, sillä lähes kaikki norjalaiset puhuvat myös englantia. Jo aiemmista vaihtokokemuksistani olen kuitenkin oppinut, ettei mihinkään maahan tai paikkaan pääse samalla tavalla sisään, jollei puhu paikallisten kieltä. Norjan kielen oppiminen olikin minulle yksi tärkeimmistä tavoitteista vaihtokauteni ajalle. 

 
Matpakken updated! Vietnamilainen karamelisoitu nyhtökaura-nuudelisalaatti Saaran bloginohjeella © Saara Atula

 

Vaikka pääosin tykkäsin kokata ja leipoa itse, löytyi Tromssasta yksi erityissuosituksen arvoinen kahvila! Tromssan kävelykadunFrø -kahvilan kaikki annokset ja juomat olivat tehty kasvikunnan tuotteista. Erityissuositus kahvilan täytetyille vohveleille! Kuvan pullat leivoimme itse © Saara Atula

 

Oli ihana huomata, kuinka nopeasti oman elämän sai taas rullaamaan uudessa paikassa. Vapaapäivinä meno oli ihanan leppoisaa kun Suomesta tutut rutiinit ja menot saivat jäädä. Ehdin aloittaa uuden harrastuksen vesivärien parissa ja panostaa uuden kielen oppimiseen kunnolla. Arkena sen sijaan ohjelma piti suunnitella hyvin etukäteen, että kaikki treenit, opiskeluharjoittelut, norjan tunnit, ruokailut ja levon sai mahtumaan mukaan. Aikataulutettunakin elämä Tromssassa oli ihanaa; sain keskittyä mielekkääseen tekemiseen täysillä. Tuntui, että elämässä oli hyvä balanssi urheilun, levon, ravinnon, opintojen ja muun mukavan tekemisen välillä. 

 
© Saara Atula

Tällainen oli minun tyypillinen arkiviikkoni: 

Maanantai

Herätys klo 6. Rento aamiaishetki aamupuuron ja norjan kirjojen parissa ennen harjoittelua. Klo 8-14 sairaalaharjoittelu. Lounaaksi pesto-kvinoa-kaurapala-salaatti. Iltapäivällä maksimikiipeilytreeni. Treenin jälkeen välipalaksi suklaasoijajuomaa ja banaani. Kaupassakäyntiä ja muita juoksevia asioita. Illalla ruoaksi kookos-tofukastiketta ja riisiä. Loppuilta rentoilua kotona esimerkiksi maalaten, kämppisten kanssa höpötellen ja lukien. Nukkumaan klo 21.30.

Tiistai

Herätys klo 6. Kaakao-punajuuri-smoothie ennen aamuhiihtoa. Tuorepuuroa kakkosaamupalaksi aamukokouksessa klo 8. Lounaaksi pesto-kvinosalaattia. PK-juoksulenkki pyrähdyksin klo 14. Klo 16-19 norjan tunti. Illalla edellisen päivän ruokaa ja venyttelyt ennen nukkumaanmenoa klo 21. 

Keskiviikko

Herätys klo 6. Smoothie ennen aamun salitreeniä. Soijarahkaa itse tehdyllä granolalla ja muilla mausteilla aamukokouksessa klo 9. Lounaaksi riisipuuroa erilaisin lisukkein. Klo 14.30 kiipeilytreeni. Välipalaksi pala banaanileipää, soijajuomaa ja omena. Klo 18 skimo-treenit Rødtindenillä (vuoro viikoin lyhyet intervallit-pitkät intervallit-pitkä ”rauhallinen” lenkki). Kotona kikherne-kasvispastaa kämppisten kanssa. Nukkumaan klo 22.

Torstai

Herätys klo 6. Smoothie ennen aamuhiihtoa. Kakkosaamupala aamukokouksessa klo 8. Lounaaksi riisipuuroa eri höystein. PK-juoksulenkki klo 14. Välipalaksi soijarahkaa omatekemällä granolalla. Klo 16-19 norjan tunti. Illalliseksi tomaattilinssikeittoa ja itsetehtyä porkkarieskaa. Hyvät venyttelyt ennen nukkumaanmenoa klo 21.

Perjantai

Herätys klo 6. Rento aamiaishetki aamupuuron ja norjan kirjojen parissa. Harjoitteluun klo 8. Lounaaksi eilistä keittoa ja leipää. Klo 14 kiipeilytreeni. Välipalaksi smoothie. Klo 17/18 VK/MK-juoksutreeni. Illalliseksi kurpitsapizzaa. Loppuilta mukavaa rentoilua kämppisten kanssa.

Lauantai

Herätys klo 7. Rauhallinen aamupala, lehtien lukemista ja maalaamista ennen päivän toppturia tai pitkää hiihtolenkkiä. Lounasleivät vuorilla. Mahdollisesti kiipeilytreeni iltapäivällä. Klo 18 toiminnallinen lihasvoimatreeni ja saunailta yliopiston kuntosalilla ystävän kanssa. Illalliseksi soijaroihe-makaronilaatikkoa ja jälkkäriksi banaani-maapähkinävoikeksejä keksejä. 

Sunnuntai

Herätys klo 7. Rauhallinen aamupala, lehtien lukemista ja maalaamista ennen päivän toppturia tai pitkää hiihtolenkkiä. Loppupäivä ja ilta leipomista, kokkailua, lukemista, maalaamista ja muuta mukavaa. 


© Saara Atula 


Seuraavaa Tromssan matkaa hartaasti odottaen <3
-Julia
P.S. Joko seuraat minuaInstagramissa jaFacebookissa



Jätä kommentti

Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.


Myös Ultraelämää

Helatorstain juoksuvaellus Pohjois-Karjalassa
Helatorstain juoksuvaellus Pohjois-Karjalassa

12.06.2020

Kolmen päivän juoksuvaellus upeassa Pohjois-Karjalassa toi mukavaa tekemistä kevään tyhjentyneen kisakalenterin tilalle. Tässä blogitekstissä avaan hieman kokemuksiamme ensimmäiseltä juoksuvaellukseltamme Susitaipaleen ja Patvinsuon poluilla.
Lue lisää
Mitä päälle juoksulenkille? Vinkkejä onnistuneeseen juoksuvarustukseen
Mitä päälle juoksulenkille? Vinkkejä onnistuneeseen juoksuvarustukseen

17.04.2020

Etelä-Suomessa eivät ole tainneet lumettomat juoksukelit loppua missään vaiheessa tänä vuonna mutta pian alkavat kuivemmat juoksusäät hilautua yhä pohjoisemmaksi. Eipä sillä, eihän luminen sää ole este lähteä juoksemaan ja välillä tekee talvellakin hyvää vaihtaa sukset lenkkareihin. Oli sitten lunta tai ei, sopiva ja toimiva vaatetus ja varustus on avain onnistuneeseen ja nautinnolliseen juoksulenkkiin! 
Lue lisää
Ultraelämää - Julia Silvennoinen
Ultraelämää - Julia Silvennoinen

31.01.2020

Täällä teille kirjoittelee eräs punaposkinen seikkailu-urheilijan alku, jolla on suuri ilo ja kunnia aloittaa seikkailullisen urheilublogin pitäminen täällä Treelinen uudella blogipalstalla. Kuinka intona olenkaan taas istuutumassa blogikirjoittajan tuoliin hetken kirjoitustauon jälkeen. Palattuani Suomeen viime kesänä Pariisin vaihtovuodelta en ole entiseen Leipomuksia ja lenkkareita –blogiini kirjoitellut, mutta nyt uusien tuulien, seikkailuiden ja tavoitteiden myötä on myös kynäkäsi alkanu...
Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme

Liity mukaan seikkailuihin ja saat loppuvuoden tilauksistasi -10% alennuksen